LeKa

Kurki, Matti ja Hintsasen Sami

Neljäs Kurki-festivaali suoltaa säveliä musiikinystävien korviin jälleen ensi viikonloppuna. Tapolan aukiolla järjestettävä tapahtuma starttaa torstaina ilmaisella lastentapahtumalla. Perheen pienimmille esiintyvät Pikku Kakkosesta tutut Mimi ja Kuku. Utun talli tuo alueelle eläimiä ihasteltavaksi ja muutakin ohjelmaa on luvassa. Rokki lähtee soimaan perjantaina kahdelta, kun päälavalle kiipeää Ruaste. Kurki-festivaalien järjestäjä Pasi Kivelä kertoo, että esiintyjiin on haettu…

Punk ja Puntala ovat erottamattomia

Puntalan piskuinen leirintäalue on tulevana viikonloppuna (24.–25.7) pyhitetty punk-alakulttuurille. Kylmästä kesästä huolimatta Puntala-rock tulee mitä todennäköisimmin olemaan tuttuun tapaan loppuunmyyty. Jo 1980-luvulla alkunsa saanut Puntala-rock on Suomen tunnetuin ja suurin punk rockiin ja sen useisiin eri alagenreihin erikoistunut festivaali. Puntalan leirintäalueella Lempäälässä esiintyy perjantain ja lauantain aikana lähes 40 esiintyjää, joista noin kolmannes saapuu ulkomailta….

Paikallinen bändi, ilmoittaudu kisailemaan

Frendit-pubissa järjestetään 18. toukokuuta bändikilpailu, jossa täkäläiset yhtyeet pääsevät näyttämään kyntensä. Osallistumiskriteerinä on, että ainakin osa soittajista on Lempäälästä tai Vesilahdesta. Kilpailun järjestää Lempäälän elävän musiikin yhdistys Lempäälän Karuselli (LeKa). Bändikisaan on ilmainen sisäänpääsy, ja tapahtuma on ikärajaton kello 21:een asti, jonka jälkeen se on kielletty alle 18-vuotiailta. Yhtyeiden pitää ilmoittautua mukaan 10. toukokuuta mennessä….