Lempäälän Yrittäjät ry

Vuoden parhaat yrittäjäyhdistykset palkittiin – Vuoden viestijä Lempäälän Yrittäjät saa aikaan muutosta viestinnällään

Yrittäjien vuoden parhaat paikallisyhdistykset palkittiin sunnuntai-iltana risteilyllä. Ehdotuksia tuli ennätysmäärä. Lempäälä nappasi ykköspaikan viestijänä. Joroisten Yrittäjät, Ruokolahden Yrittäjät, Ulvilan Yrittäjät ja Kuopion Yrittäjät palkittiin Suomen Yrittäjien vuoden 2019 parhaina paikallisyhdistyksinä. Vuoden 2019 toimialajärjestö on Nuohousalan Keskusliitto ry. Lisäksi palkittiin Alavieskan Yrittäjät Vuoden tekijänä, Ilomantsin Yrittäjät Vuoden vaikuttajana ja Lempäälän Yrittäjät Vuoden viestijänä. Vuoden viestijäksi tuli 24 ehdotusta. Lempäälän Yrittäjät Pirkanmaalta valittiin Vuoden viestijäksi. Yhdistys on saanut viestintänsä määrätietoisella kehittämistyöllä aikaan…

Idea-huone on yrittäjille avoin

Tilaajille

– Olen käynyt perjantaitapaamisissa kaksi kertaa ja jo ensimmäisessä tapaamisessa tutustuin toiseen hyvinvointialan yrittäjään, Päivi Roihaan, ja nyt meillä on vireillä kaikkea yhteistä, toteaa fysioterapeutti Annika Uutela. Uutela ja Roiha ovat asian ytimessä. Lempäälän keskustassa on reilun vuoden ollut tarjolla paikka, jossa yrittäjät voivat kokoontua ja verkostoitua. Paikka on Idea-huone linja-autoaseman kupeessa, osoitteessa Lempäälän Aleksi 2….