matonpesupaikka

Pitääkö kaikki aina lopettaa?

Luimme juuri lehdestä että Lempäälän kunnalla on hirveä hinku lopettaa Kuljusta kaikkea toimintaa. Leikkipuisto ja matonpesupaikka. Olen ymmärtänyt että tälläisiä toimia tehdään säästämissyistä. No kuinka paljon säästimme? Selvitettiinkö muita vaihtoehtoja? No varmasti, emmehän me ole niin tyhmiä, että valitsisimme kunnan johtoelimiin henkilöitä, jotka eivät ajattele asioita valitsijoittensa eduksi. Kunnan teemana on edistää yhteisöllisyytä. Emmekö pysty tämän parempaan. Säästimme, katuvalojen polttamisessa. Katuvalot sammutettiin yöllä….

Typyrannan leikkipuisto säilytetään

Lempäälän tekninen lautakunta päätti 9. elokuuta säästää lakkautusuhan alla olleen Typynrannan leikkipuiston. Esittelijä teki kokouksessa muutosehdotuksen, että Rauhalantien, Kurrenkujan, Ruusutien ja Tiilentien leikkikentät lakkautetaan, mutta Typynrannan leikkipuisto säilytetään. Hannu Lehikoinen (vas.) teki vastaehdotuksen, että lisäksi leikkipuistoille kaavailtua 35 puiston ylärajaa ei asetettaisi. Ehdotusta kannatettiin ja se voitti äänestyksessä esittelijän ehdotuksen 8-1. Matonpesupaikoista lakkautettaviksi kaavailtiin Myllykolun…

Matot puhtaiksi hartiavoimin

Mattojen peseminen on mukavaa ja hyödyllistä arkiliikuntaa. Ennen urakan aloittamista kannattaa tarkastaa maton pesuohje ja imuroida matto huolella. Juuriharja ja mäntysuopa toimivat matonpesussa perinteisesti hyvin lihasvoiman lisäksi. Huolellinen kastelu ja kuteiden suuntainen harjaaminen on tärkeää, jotta pesu onnistuu, eivätkä maton kuteet purkaudu. Ergonomiaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan kiinnittää huomiota, ettei urakka lopu alkuunsa selän kipeytymiseen. Hyvän…