matti-pulkkinenpirkanmaanlehtitalo-fi

Hämeenlinnan Teatterin Gabriel, tule takaisin -komedia osoittaa seksin olevan herkkua. Johanna Reilin vetää Ulriikan roolinsa viimeisen päälle kiihottuen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lasse Sandbergin Gabriel on kovaotteisuudessaan lipevä kuin linkkuveitsi mutta hän ei ole kyltymätön häntäheikki!

Tilaajille

Mika Waltarin tykittämällä muutamassa päivässä vuoden 1945 suvena kirjoittama tragikomedia Gabriel, tule takaisin puree kunnolla teatteriyleisöön edelleenkin. Hämeenlinnan Teatterin toteutuksesta tulee yhtä suosittu kuin näytelmä oli kantaesityspaikassaankin Helsingin Kansanteatterissa syyskaudesta 1945 lähtien. Jukka Keinosen ohjaus nostaa vetonauloiksi uskomattomiin suorituksiin yltävät näyttelijät. Pisimmän korren vetää tällä kerralla Ulriikan roolin tekevä Johanna Reilin, joka näyttää katsojille, mitä G-pisteen löytyminen saa aikaiseksi.

Ensi-ilta perjantaina Aleksanterin teatterissa: Sanataiteilija Aino Suholan esikoisteoksesta tuli painokoneiden lempilapsi. Rakasta minut vahvaksi -kirjaa eivät kustantajatkaan ole osanneet luokitella mihinkään kirjallisuuden lajiin. Teatterineuvos Ritva Oksanen ja muusikko Pedro Hietanen tuovat laukaalaiskirjailijan koskettavat tekstit dramaturgi Matti Kuikkaniemen ohjaamana Aleksanterin teatterin yleisöille perjantaisesta ensi-illasta lähtien.

Tilaajille

Helsinkiläinen Aleksanterin teatteri valmistautuu perjantaiseen ensi-iltaansa, jossa yleisölle tarjoillaan laukaalaisen toimittaja-kirjailija Aino Suholan sananrieskaa. Teatterineuvos Ritva Oksasen ja muusikkolegenda Pedro Hietasen siivittämä Rakasta minut vahvaksi runo- ja laulukudelma ammentaa riemastuttavan, syvällisen ja koskettavan sisältönsä sanataiteilijan moni-ilmeisestä tuotannosta: runoelmista, romaaneista sekä elämäkerroista. Kirjallisuuden lajeihin mukautumaton esikoisteos tekee Suomessa kirjallisuuden historiaa; Rakasta minut vahvaksi kuluu sukupolvesta sukupolveen lukijoiden käsissä – teoksesta on otettu jo historialliset 14 painosta.

Teatteriarvio: Myrskyisää elämää sinnitelleen August Strindbergin 131-vuotias Neiti Julie -murhenäytelmä hoitaa suomalaisen tasa-arvoyhteiskunnan 2000-luvun luokkaerottomia rakkauden janoajia. Michael Baran ohjaa kokeneet näyttelijät Eriikka Väliahteen, Janne Kallioniemen ja Emmi Kaislakarin naturalistisen teatterin ytimeen!

Tilaajille

aoottisen elämän taivaltanut kirjailija ja taidemaalari August Strindberg (1849-1912) ammensi omasta elämästään aineksia vertaansa vailla olevaan kirjalliseen tuotantoonsa. Hän hoiti mieltänsä ja avasi sielunmaisemaansa maalaamalla Tukholman seudun maisemia ja meriaistimuksia kankaille. Luokkayhteiskunnassa vaikuttanut monilahjakkuus esitti moni-ilmeisessä tuotannossaan kannanottoja ja protesteja. Sellainen on esimerkiksi Neiti Julie -murhenäytelmä, jonka Michael Baran on nyt suomentanut uudelleen ja ohjannut Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämölle. Eriikka Väiahteen (Neiti Julie), Janne Kallioniemi (Jean) ja Emmi Kaislakari (Kristin) tähdittämä kaksituntinen esitys on sanomaltaan ja toteutukseltaan niin sielua pudistava ja sydäntä riipaiseva, ettei heikot perslihakset omaavien tai muuten herkkähipiäisten pitsihattujen kannata lähteä teatterin ovien saranoita kuluttamaan.

Tampereen Liikkuva Teatteri saa räväkän lähdön Dostojevskin Idiootista – näyttelijäkolmikko Antti Tiensuu, Riikka Papunen ja Jari Leppänen puhuttelee klassikkokirjailijan kuvaamalla tunteikkuudella

Tilaajille

Pieni on kaunista. Antti Tiensuun, Riikka Puumalaisen ja Jari Leppäsen toteutus Fjodor Dostojevskin Idiootista räjäyttää ilmoille klassikkonäytelmän suorastaan hurjan äärimmäisyydestä toiseen laukkaavan tunteiden laajan kirjon. Etenkin, kun esityksen kohderyhmänä ovat ikäihmiset, he elämänviisaina ymmärtävät kaikki tämän melodraaman tapahtumat. Ne eletään tosiksi ruhtinas Myshkinin, Nastasja Filippovnan, Parfen Rogozhin ja Ganjan kohtaamisissa. Mestari kirjoitti maailmanmaineeseen kivunneen teoksensa vuonna 1868 tsaarin ja ruhtinassukujen kulta-aikana, mutta teoksen traaginen sanoma saavuttaa täysin kosketuspintansa vielä vuonna 2019 entisessä Suomen suuriruhtinaskunnassa, jossa niin sinkkuus kuin itsekkyyskin ovat suuressa huudossa.

Miljoonien eurojen edestä taiteen mestareiden töitä kopioinut Veli Seppä ja satoja väärennöksiä myynyt taidekauppias Jouni Ranta kohtasivat Tampereen Komediateatterin lehdistötilaisuudessa: ”Kaikki on annettu anteeksi”. Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Panu Raipia marssittaa näyttämölle Vilpitön mieli -veijarikomedian, josta odotetaan teatterisyksyn suurta tapausta!

Tilaajille

Muistathan Veli Sepän, tuon sankarillisen mestaritaiteilijoiden miljoonamaalauksien piiruntarkan kopioijan? Entä taidekauppias Jouni Rannan, joka myi satoja tauluväärennöksiä yksityishenkilöille, kollegoilleen sekä huutokauppojen pitäjille? Tampereen Komediateatteri elää ajan hermolla. Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Panu Raipia on täpinöissään esitellessään Vilpitön mieli -veijarikomediaansa, joka saa kantaesityksensä lauantaina 7. syyskuuta. Näyttämöllä huseeraavat kovat konkarit: Ola Tuominen, Petra Karjalainen sekä Jani Karvinen….

Tampereen Työväen Teatterin avajaispressi osoitti: teatterilla on nyt johtaja, joka kantaa vastuuta teatterin linjasta, sisällöstä, henkilökunnasta ja taloudesta. Uuden isännän otteet kertovat, että Otso Kautto lunastaa TTT:lle kansallisnäyttämön vastuullisen aseman.

Tilaajille

Tiistaisessa Tampereen Työväen Teatterin syyskauden avajaispressissä koettiin myönteinen yllätysnumero. Tämän vuoden alusta lähtien teatterinjohtajana ja toimitusjohtajana aloittanut Otso Kautta valtasi Eino Salmelaisen näyttämön. August Strindbergin Neiti Julieta varten rakennetut vahvat lavasteet tukivat TTT:n uuden isännän julistusta, jolla 118-vuotias ammattiteatteri ottaa pysyvästi kansallisnäyttämön aseman. Ohjaajana ja näytelmäkirjailijana kannuksensa hankkinut Kautto puhaltaa suureen laitosteatteriin sellaisen hengen ja tekemisen meiningin, että yleisö haukkoo vielä ilmaa.

Seksiä romaaneissaan ronskisti viljelevä kirjailija Milja Kaunisto antaa piutpaut häpeälle ja vinkkaa lukemaan Suomen kansan rivoja runoja – kähmintäkulttuuri sen sijaan saa kyytiä: ”Herätys! Ei koskaan ole saanut taputella takamukselle.”

Tilaajille

Kirjailija Milja Kaunisto sanoo ykskantaan, ettei hän ole pornokirjailija, eivätkä hänen historialliset romaaninsa ole pornografiaa. Sosiaalisessa mediassa vellovat pornosyytökset eivät hetkauta faktoihin turvaavaa kirjoittamisen ammattilaista. – Kirjoitan romaaneissani auki tabuja ja puhun asioista, kuten naimisesta ja ylipäänsä sukupuolielämästä, niiden oikeilla nimillä, hän teroittaa. Kaunisto työstää parhaillaan järkälemäistä teostaan, joka ammentaa räväkästi sisältönsä seksuaalisuuden historiasta. Hän kirjoittaa teoksensa samanaikaisesti suomeksi ja englanniksi. Työnimenä on Avaimenreikä. Romaanin julkaisuajankohdaksi on suunniteltu vuotta 2020.

Vietnamilaissyntyinen Tri Nguyen omaksui vähemmistöuskonnon aseman jo kotimaassaan – nyt isä johtaa 67 kunnan alueella toimivaa Tampereen Pyhän Ristin seurakuntaa

Tilaajille

Peräti 67 kunnan alueella toimiva Tampereen Pyhän Ristin seurakunta on saanut heinäkuussa kirkkoherrakseen isä Tri Nguyenin, 41. Hän kasvoi katolilaisuuteen kotikylässään eteläisessä Vietnamissa. Venepakolaisen poikana Suomeen 13-vuotiaana saapunut maahanmuuttaja iloitsee uudesta kotimaastaan, jossa hän on toteuttanut suuret unelmansa tulla papiksi ja palvella Jumalaa sekä omia seurakuntalaisiaan. Buddhalaisessa synnyinmaassaan riisinviljelijäperheen lapsi oivalsi jo varhain vähemmistöuskonnon merkityksen. Voimakkaasti evankelis-luterilaisessa Suomessa katoliseen eli roomalaiskatoliseen kirkkoon kuuluu noin 15 500 jäsentä.

Pitäisikö pankkien pystyä rokottamaan yksityisasiakkaitakin tileillä makaavista rahoista? Aito Säästöpankki kasvattaa asuntolainakantaansa tuntuvammin kuin koko markkina kehittyy

Tilaajille

Kymmenen kunnan alueella 14 konttorin turvin toimiva Aito Säästöpankki jatkaa toimintaansa vahvalla kasvu-uralla. Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden tunnusluvut kertovat vahvasta eteenpäin menosta uusien asiakkuuksien solmimisessa sekä asuntolainakannan ja asiakasvarojen kasvattamisessa. Varainhoidostakin on tullut merkittävä ruokahammas. Aito Säästöpankki järjesteli vuoden alussa johtamisorganisaationsa uuteen uskoon. Pankki luopui perinteisestä konttorinjohtajamallista, jossa oli 11 pankinjohtajaa. Nyt 14 konttorin verkko on viiden säästöpankkiirin hartioilla. Uutiset kertovat yksityisasiakkaiden makuuttavan pankkitileillään yli 90 miljardin euron pottia. Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mielestä lainsäätäjien kannattaisi miettiä ratkaisua, joka mahdollistaisi pankeille niiden tileillä lepäävistä varoista perittävän negatiivisen talletuskoron. Tämä tarkoittaisi, että asiakas maksaisi pankille sen sijaan, että pankki maksaa asiakkaalle. Käytäntö on olemassa jo suuryrityksiä varten.

Akaa-Seura, Lempäälä-Seura, Pälkäne-Seura ja Ylöjärvi-Seura ahkeroivat kotiseutuaatteen ja -työn hyväksi

Tilaajille

Suomen Kotiseutuliitto juhlii parhaillaan 70-vuotista taivaltaan. Keskus- ja kattojärjestönä sekä edunvalvojana toimivalla liitolla onkin aihetta maljan kohottamiseen, sillä niin kotiseutuaate kuin -työkin voivat hyvin. Valoisasta tulevaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että kaupunkeihin syntyy paljon kaupunginosayhdistyksiä, jotka hakeutuvat liiton siipien suojiin. Pirkanmaan kunnissa on tehty menestyksellistä kotiseututyötä vuosikymmenien ajan. Akaa-Seuralla, Lempäälä-Seuralla, Pälkäne-Seuralla sekä Ylöjärvi-Seuralla pyyhkii hyvin.

Moottorisahataiteilija Juha Käkelä veisti Tampereen raitiotien alta kaadetusta lehmuksesta Pumpulitehtaan tytön, neljä muuta veistosta valmistuvat lähiviikkojen aikana

Tilaajille

Tampereen raitiotien alta kaadetut lehmukset saavat uuden elämän ylöjärveläisen moottorisahataiteilijan Juha Käkelän käsissä. Takamaalla asuva veistäjä innoittui muun muassa Mansen tekstiiliteollisuuden historiasta ja valmisti yhdestä pöllistä Pumpulitehtaan tytön. – Neitokainen tanssahtelee Hämeensillalla, tekijä hymyilee.

Marja Tiura täyttää 50 vuotta: Eduskuntavaalien taannoinen äänikuningatar ei haikaile enää päivänpolitiikkaan, mutta hän haluaa kantaa kortensa kekoon kansalaisaktivistina Lohjalla

Tilaajille

Vantaalla Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton toiminnanjohtaja työskentelevä ja Lohjalla asuva Marja Tiura ei haikaile takaisin päivänpolitiikkaan. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat silti edelleen häntä.  Touhunnainen kertoo vaikuttavansa nykyään asuinkaupungissaan ruohonjuuritasolla. Hän on ollut näkyvästi puolustamassa viisiopettajaisen Lehmijärven koulun toiminnan turvaamista. Kolme kautta eduskunnassa Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajana vuosina 1999-2011 toiminut Tiura toivoo, ettei tällä hetkellä vallalla oleva ei-politiikka juurtuisi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Väinölän kesäteatterin Omatunto-näytelmä ammentaa voimansa esittäjiensä eli ihmisyyden tunnustajien yhteisön arvoista

Tilaajille

Tarvitseeko Omatunto-näytelmän miehityksen edes vetää rooleja? Tuovatko Väinölän asukkaat eli ihmisyyden tunnustajien kolmekymmenpäisen yhteisön jäsenet jokapäiväisen arvomaailmansa ja toimintakulttuurinsa suuren yleisön nähtäväksi? Tämä kesäteatteriesitys on täysin omanlaisensa toteutus. Teoksen vahvuus on rikkaassa käsikirjoituksessa, väkevässä ohjauksessa sekä loputtomassa joukkovoimassa.