Miikka Kuusela

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Cup-peleistä tuli Kisalle saaliiksi kaksi rumaa tappiota

Kirjautuneille

Jääkiekon Suomen cup on Lempäälän Kisan osalta loppuun taputeltu juttu. Hiukan uudella sabluunalla pelattu cup alkoi LeKin osalta Porissa, missä huimasti liigavahvistuksia haalinut suomisarjalainen Karhu HT kukisti Kisan maalein 6–2. Vielä pahempaa kylvetystä nähtiin perjantaina 7. syyskuuta, kun TuTo Turusta kävi lyttäämässä LeKin peräti lukemin 10–1. TuTo-ottelun toinen erä, joka päättyi lukemiin 7–0 turkulaisille, oli…

Miikka Kuusela latasi akkunsa täyteen virtaa

Kirjautuneille

Lempäälän Kisa julkisti kesäkuun lopussa, että joukkuetta jääkiekon Mestiksessä kaksi edelliskautta valmentanut Miikka Kuusela, 41, jatkaa tutun apurisakkinsa kanssa Lempäälän jääkiekon lippulaivan luotsaamista. Kuusela edustaa LeKissä jatkuvuutta, sillä hän on aikaisemmin pelaajana edustanut seuraa neljän kauden ajan. Ensimmäisellä Mestis-sesongilla 2006–2007 Kuusela oli joukkueen kapteenina. Lisäksi Sääksjärvellä asuva Kuusela on toiminut muun muassa Marko Keskisen ja…

Mestis-kausi tuotti tyydyttävän tuloksen, vaikka KeuPaHT Kisan jatkosta tiputtikin

Kirjautuneille

Mestiksen runkosarjan ykkönen, Keuruun HT, oli Lempäälän Kisalle liian kova kivi kangettavaksi menestyspolulta syrjään. Kisa laittoi kaikkensa likoon ja voitti perjantaina 15. maaliskuuta pelatun maratonotteun maalein 2–1, mutta päivää myöhemmin Keski-Suomessa koitti Kisalle kesäloma, kun KeuPaHT voitti viidennen pelin lukemin 4–0. Näin puolivälieräsarja päättyi voittolukemin 4–1 keuruulaisten eduksi. – Urheilullisesti tyydyttävä suoritus, kyllä KeuPa oli…

Kisa ahdingossa puolivälieräsarjassa – Keuruun Joel Sund lamaannutti Hakkarin ennätysyleisön

Lempäälän Kisa pelaa useamman vuoden tauon jälkeen jääkiekon Mestiksen pudotuspelejä, kun se runkosarjan viimeisellä kierroksella varmisti kahdeksannen sijansa lyömällä sarjajumbo Peliitat. Neljännesvälierissä LeKi saa vastaansa runkosarjan ykkösen eli Keuruun KeuPaHT:n, joka on tähäm nemmessä napannut kaksi Kisasta voittoa. Kotonaan lauantaina 10. maaliskuuta KeuPa oli ylivoimainen murhaavan ylivoimapelinsä ansiosta lukemin 7 – 1. Kotiottelussa loistavasti taistellut…

Kotikaukalo kipsaa Kisaa

Tilaajille

Kuva: LeKi Hockey kotisivut 18-vuotias puolustaja Otto Latvala on kypsynyt pikku hiljaa pelimieheksi miesten maailmaan Mestis-pelien kautta. Kisa – IPK 0 – 2, Kisa – RoKi 2 – 4 Pelien henget: Edellisviikolla Kisa kairasi kaksi riemastuttavaa vierasvoittoa jääkiekon Mestiksessä pitkältä kiertueelta Kokkolasta ja Rovaniemeltä. Kahteen kotipeliin olikin ladattu selkeät odotukset voittoputken jatkolle, semminkin kun joukkueen…

Kisa antoi pääkaupunkilaisseutulaisille huutia

Kisa – Kiekko-Vantaa 4 – 2, Kisa – Espoo United 5 – 2 Pelien henget: Kisa sai upealla tavalla oikaistua vuodenvaihteen lamahetkensä. Kaksi kivenkovaa joukkuetta pääkapunkiseudulta joutui poistumaan tappion nielleenä Hakkarista, kun Kisa pisti liki kauden parastaan askiin. Vantaa-ottelun pelilliseksi kouluarvosanaksi voi huoletta antaa 9½ ja Espoo-pelistäkin saa raapustaa yhdeksikön lempääläisiten todistukseen. Kuusi pistettä liki…

Kapteeni Laakso perää lisää tunnetta

TuTo – LeKi 3 – 0, LeKi – IPK 2 – 1 JA Pelien henget: Lempäälän Kisan Mestis-miehistö elää hankalaa vuodenalkua. Peli tökkii, eikä samaa intohimoa pelaajista löydy kuin syksyn parhailla hetkillä. Turussa Kisa kärsi selkeän ja kolmannen peräkkäisen tappion, kun nousuvireinen TuTo jätti lempääläiset jalkoihinsa. Iisalmea vastaan Hakkarissa kisalaisten otteet olivat väkinäisiä, hyökkäyspäässä laukauksia…

Mestiksessä Kisalle urheilullisesti hieno syksy talousmurheista huolimatta

Lempäälän Kisan jääkiekkojoukkueen Mestis-syksystä voi huoletta raapustaa kouluarvosanaksi yhdeksikön. Sarjakolmosena joulun viettoon menevä joukkue pelaa iloista, liikkuvaa ja tilannerikasta jääkiekkoa ja mikä tärkeintä: voittavaa jääkiekkoa. Notkahduksia alkukauteen ei ole tullut ollenkaan, joten koko valmennuspoppoo Miikka Kuusela, Juha Selin ja tuore kasvo Harri Kohvakka ansaitsee upeasta työstä julkiset kehaisut. Päävalmentaja Kuuselalla on iso vastuu olla ikäänkuin…

LeKi-orkesteria kapellimestaroi Antti Kangasniemi

LeKi – Kiekko-Vantaa 5 – 2, SaPKo – LeKi 1 – 3 Pelien henget: Lempäälän Kisa palasi Mestiksessä tositoimiin puolentoista viikon tauolta erittäin terävällä tavalla. Kaksi sarjan kärkipään joukkuetta jäi kiistatta nopsaluistimisten lempääläisten jalkoihin. Savonlinnasta LeKi ei pisteitä ole vuosiin saanut, siksi pitkän reissupelin voitto maistui erittäin makealta. Kuusi lisäpistettä sementoi LeKin asemaa sarjan kärkitriossa…

LeKille räväkkä alku Mestiksessä

Peliitat – LeKi 2 – 4, LeKi – TuTo 2 – 3 JA Pelien henget: Lempäälän Kisa avasi 11. perättäisen kautensa jääkiekon Mestiksessä räväkästi. Heinolasta kuittaantui kovan taistelun jälkeen täysi pistepotti ja kotiavauksestakin herui ankaran kirivaihteen jälkeen piste. Lempääläiset toivoivat vahvaa sarjan avausta, joka neljän pisteen myötä toteutui. Heinolassa Kisa ratkaisi päätöserässä täyden pistepotin, Lempäälässäkin…

Miikka Kuusela: ”Vihdoinkin tositoimiin”

Jääkiekon Mestis alkaa tänä vuonna noin kaksi viikkoa totuttua myöhemmin. Syy aloituksen viivästymisessä on lähinnä uusi kilpailumuoto Suomen cup, jolle seuraväki on antanut psotiivista palautetta, mutta toisaalta sarjan aloituksen siirtyminen syys-lokakuun taitteeseen aiheuttaa lievää harmitustakin. – Vihdoinkin päästään tositoimiin, odottavan aika kävi jo vähän pitkäksi, tuumaa LeKi-piiskana toisen perättäiskautensa aloittava Miikka Kuusela. LeKin harjoituspeliotteet ovat…