Moisio

Puusepäntien tontit asumiskäyttöön Lempäälässä

Niin sanotulla Turkkisen alueella Moisiossa Kuljuntien ja Sarvikkaantien välissä olevalla Puusepäntiellä ollaan muuttamassa asemakaavaa, jotta uudelle alueelle saataisiin asukkaita. Lempäälän yhdyskuntalautakunta on päättänyt asettaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Suunnittelualue sijaitsee Lopentien pientaloalueen ja Sarvikkaantien välissä  5,5, kilometrin päässä Lempäälän keskustasta. Puusepäntiellä ja sen eteläpuolella sijaitsevalla Venemestarintiellä on voimassa vuonna 2008 hyväksytty asemakaava, jossa Puusepäntien…

Lempäälän ampumistapauksen esitutkinta on valmistunut

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi tänä keväänä Lempäälässä tapahtuneen murhan yrityksen esitutkinnan. Suomessa asuva vuonna 1992 syntynyt Ison-Britannian kansalainen ampui takaa-ajon jälkeen virkapukuista poliisia. Ampuminen tapahtui Lempäälän Moisiossa Turuntiellä 28. huhtikuuta kello 15.11. Miehen käyttämä ase oli omatekoinen putkihaulikko. Tutkinnan mukaan rikosasiaan ei liittynyt muita henkilöitä ja mies oli autossa yksin ampuessaan poliisia. Poliisi joutui käyttämään tilanteessa…

Leveä kevyen liikenteen väylä Moisioon

  Lempäälän Moisiossa levennetään Tampereentien varren jalankulku- ja pyöräilyväylää vajaan kilometrin matkalla Urheilukadun ja Vanattarantien liittymän välillä. – Tällä välillä uusi väylä on jopa neljän metrin levyinen, jotta pyöräilijät ja kävelijät saadaan erotettua omille kaistoilleen, sanoo DI, tieinsinööri Anne Valkonen Via Blanca Oy:stä. Työtä tehdään iltaisin kello 18–06. – Juuri nyt kaivetaan tietoliikennekaapeleita näkyviin Moision…

Humalainen rysäytti auton katon kautta ympäri ojaan Moisiossa

Paikkakuntalainen kolmikymppinen mies rysäytti henkilöauton katon kautta ympäri ojaan perjantaiyönä 24. elokuuta Lempäälän Moisiossa. Poliisi sai ilmoituksen Tampereentieltä, noin 100 metriä ennen Vanattarantien risteystä ulosajaneesta autosta. Kuski oli poistunut paikalta poliisipartion tultua paikalle. Auto oli ollut matkalla Tampereen suunnasta kohti Lempäälän keskustaa. Silminnäkijähavainnon perusteella poliisi löysi tuntomerkkeihin sopivan miehen lähistöltä. Seulonta-alkometrikoe antoi miehelle tulokseksi 0.83…

Mies ampui kohti poliiseja – ampuja menehtyi

Kirjautuneille

Mies on kuollut poliisin ammuttua häntä Lempäälässä lauantaina 28. huhtikuuta. Surmansa saanut mies oli ampunut poliiseja kohti. Tapahtumat saivat alkunsa kello 14.40 maissa, kun poliisin Moision alueella pysäyttämä autoilija lähti pakoon. Poliisi lähti takaa-ajoon ja usean kilometrin takaa-ajon jälkeen poliisi kiilasi pakenevan auton valtatie kolmelta Lempäälään menevän rampin nro 35 jälkeen Turuntiellä. Auton kuljettaja ampui kohti…

Autot erikoisissa paikoissa Lempäälässä

Henkilöauto suistui sunnuntaina 26. helmikuuta jokeen Lempäälässä Kuljussa ravintola Jokirannan vieressä Tampereentiellä. Pelastuslaitoksen sukeltajat ja pintapelastajat tutkivat ajoradan ja kevyenliikenteen sillan välistä veteen suistuneen auton ja ympäristön, mutta henkilöitä ei löydetty tapahtumapaikalta. Auto nostettiin samana iltana. Poliisi jatkaa asian selvittelyä. Henkilöauto suistui perä edellä linja-autopysäkkiin Tampereentiellä Moisiossa sunnuntaina 26. helmikuuta alkuiltapäivästä. Tien pinta oli tapahtuma-aikaan…

Lähiliikuntapaikka Moisioon

Aidattu palloiluareena, hiekkatekonurmi, juoksurata, pituushyppypaikka, liikuntavälineitä… Lempäälän kunnan tuorein lähiliikuntapaikka on valmistumassa kovaan käyttöön Moision koulun yhteyteen. Kunnan ensimmäinen areena toteutettiin  Kuljun  ja toinen Lempoisten koululle. Myös Laasonporttiin on  toteutettu koripallokenttä lähiliikuntapaikkana. Lasten pitäisi liikkua päivittäin aiemman kahden tunnin suosituksen sijasta kolme. Tuohon tarpeeseen on  toteutettu Moision lähiliikuntapaikka koulurakennuksen taakse joutomaalle siellä jo entuudestaan sijaitsevan…

Luistelujäät vahvistuivat erittäin hitaasti

Samaan aikaan kun järvenjäät alkoivat jäätyä, alkoi pakkasten tultua Lempäälässä myös kenttämiesten ahkerointi jääkenttien jäädyttämiseksi luistelukuntoon. Joulun jälkeisenä maanantaina jo aamuvarhaisesta alettiin Lempäälässä jäädyttää viittä kenttää. Ne kaikki sijaitsevat kunnan nauhataajama-alueella: Sääksjärven koulun luistelualue ja kaukalo, Kuljun Asemakylän luistelualue ja kaukalo Rauhalantiellä, Hakkarin jäähallin viereinen luistelualue ja kaukalo, Keskuskenttä Kenttätiellä sekä Lempoisten koulun luistelualue ja…

Siwa ryöstettiin veitsellä uhaten

Poliisi etsii Lempäälän Moision Siwan ryöstänyttä miestä. Vanattarantie 2:ssa sijaitseva Siwa ryöstettiin torstai-iltana 9. huhtikuuta kello 21.20 aikaan. Poliisin tietojen mukaan ryöstäjä on noin 175-senttinen, ruumiinrakenteeltaan tukevahko ja mahdollisesti keski-ikäinen. Poliisin mukaan ryöstäjä sai teräaseella uhkaamalla saaliikseen rahamäärän, jonka summa ei ole toistaiseksi tiedossa. Päässään ryöstäjällä oli tapahtumahetkellä musta pipo, jossa mahdollisesti on kullanvärinen Suomileijona-logo….

Lempäälä myy tontteja Moisiosta omakotitalorakentamiseen

Lempäälä toi marraskuussa myyntiin viisi omakotitonttia Moisiosta. Kaksi tonteista on vaihtamassa omistajaa, kun kaavoitus- ja rakennusjaosto päätti torstaina 15. tammikuuta myydä tontit Tuulivallantieltä ja Puntarpäänpolulta. Varaamatta jääneet kolme tonttia on asetettu jatkuvaan hakuun. Tontit myydään tarjousten perusteella korkeimman tarjouksen tehneelle. Kooltaan tontit ovat 1 133–1 378 neliömetriä ja neliöhinnaltaan 16 euroa, mihin lisätään rakennusoikeuden hinta,…

Lähes puolet ajaa ylinopeutta Hakkarissa

Automerkillä ei ole niinkään väliä. Ylinopeutta ajaa niin volkkarikuski kuin mersumieskin. Yksin ja kaksin tutkaan ajavilla on useammin ylinopeutta kuin pidemmässä letkassa ajavilla. Jonossa ajetaan kärkiauton perässä hiljempaa ja pääsääntöisesti nopeusrajoituksen mukaan. Sellainen kutina Tampereentien varren asukkailla on ollut jo entuudestaan, mutta nyt autoilijoiden käyttäytymisestä on ihan valovoimaista näyttöä: Pirkanmaan Ely-keskus on asentanut kaksi väliaikaista…

Kahdeksan raajan taidetta

Naruhyppelyä, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, polvien nostelua – kovalla intensiteetillä ja liikkeitä vaihtaen, kymmenen minuuttia yhteen menoon. Se näyttää ihmeen kevyeltä, vaikka todellisuudessa moni hyväkuntoinenkin yskisi keuhkonsa pellolle tällaisen harjoituksen jälkeen. Ja siinä olivat vasta lämmittelyt. Sitten siirrytään tekniikkaharjoituksiin, minkä päälle rykäistään hapottava kuntopiiri. Seuraan Lempäälän Thaiboxingin ensimmäistä leiriä Moision liikuntahallissa 9. toukokuuta. Heti käy selväksi, että…