näpistys

Lenkkitossunäpistelijät panivat juoksuksi Ideaparkissa

Kahden nuorehkon miehen näpistelyt jäivät yritykseksi Lempäälässä tiistaina 23. helmikuuta kello 18.50 aikaan. Miehet olivat anastaneet Ideaparkissa sijaitsevasta urheiluliikkeestä 88 euron arvoiset lenkkitossut. Toinen oli laittanut tossut reppuusa ja toinen jalkaansa jättäen vanhat kenkänsä liikkeeseen. Miehet lähtivät juoksemaan karkuun, mutta vartijat saivat toisen miehen kiinni. Hänen repustaan löytyi myös toisesta liikkeestä anastettuja vaatteita yhteensä 135 euron arvosta….

Poliisille tuttu näpistelijä vei meikkisuteja

28-vuotias nainen jäi kiinni näpistelystä 26. joulukuuta Lempäälässä. Nainen pysähtyi asioimaan Kelhontiellä sijaitsevalle liikenneasemalle kello 01.13. Hän laittoi kaupassa taskuunsa kaksi meikkisutia ja poistui kassalinjan läpi maksamatta tuotteita. Kiinniotto tapahtui kassalinjojen jälkeen. Nainen on syyllistynyt anastusrikokseen 13 kertaa aiemmin vuoden sisällä. Tapahtunutta tutkitaan näpistyksenä.

Tytöt näpistivät kosmetiikkaa Ideaparkissa

Kaksi alaikäistä tyttöä jäi tiistaina 7. huhtikuuta kiinni näpistyksestä Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Tytöt piilottivat myynnissä olleita kosmetiikkatuotteita laukkuihinsa ja poistuivat maksamatta kello 18 jälkeen. Vartija otti heidät kiinni. Poliisi muistuttaa, että alaikäisen tekemästä näpistyksestä ilmoitetaan aina vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaiselle. Lisäksi asiasta jää merkintä poliisin rekisteriin.