Nordea

Aluejohtaja Tomi Tulonen nostaa framille nykytekemisen – Nordea-pomo odottaa uuden Tampere tänään -tutkimuksen kertovan Nordean riepottelun olevan taakse jäänyttä elämää

Tilaajille

Nordean riepottelun ajat saavat jäädä unholaan! Tehdyistä virheistä on otettava opikseen ja mentävä uudella viisaudella eteenpäin! Olennaista on nykyhetki ja tulevaisuus – se mitä olemme ja teemme tänään! Teesit kuuluvat Nordean elokuussa työnsä Tampereen toimipaikkajohtajana eli Pirkanmaan aluejohtajana aloittaneelle Tomi Tuloselle, 43. Pitkän linjan pirkanmaalainen nordealainen on vakuuttunut siitä, että hiljan konsernijohtajaksi noussut vähittäispankkitoiminnan huippuosaaja Frank Vang-Jensen viitoittaa Nordealle sellaisen reitin, että se vain vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurimpana finanssipalvelukonsernina. Myönteiset kasvun tuulet puhaltavat Pirkanmaallakin.

Nordealle konttori Ideaparkiin

Tallelokerot poistuvat käytöstä. Verkkotoiminta kasvaa huimaa vauhtia Nordea avaa ensi vuoden helmikuun alussa uuden pankkikonttorin Ideaparkiin. Samalla Nordean Lempäälän, Akaan ja Valkeakosken konttorit sulkeutuvat. Lempäälän konttorinjohtaja Anita Näsärö siirtyy Ideaparkin konttorin johtajaksi. Akaan ja Valkeakoskon konttorinjohtaja Matti Fagerlund lähtee puolestaan johtamaan Tampereen palvelukonttoria. Ideaparkin konttoriin tulee yhdeksän vakituista työntekijää. Konttorissa on työpisteet kaikkiaan 15 hengelle….

Nordea avaa uuden konttorin Ideaparkiin

Nordea avaa Lempäälän Ideaparkiin uuden konttorin helmikuun alussa 2018. Ajanvarauksella toimivassa neuvontakonttorissa voi hoitaa muun muassa asuntolainoihin sekä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä asioita myös iltaisin. Konttorissa ei ole kassapalveluita. Uuteen konttoriin yhdistyvät Lempäälän keskustan, Valkeakosken ja Akaan konttorit. Nordean uusi konttori Ideaparkissa palvelee helmikuun alusta alkaen ajanvarauksella maanantaista torstaihin kello 10–19 ja perjantaisin kello 10–16:30….

Ulosmarssi Nordeassa perjantaina

Henkilökunnan ulosmarssit sulkivat perjantaina aamukymmenestä Nordean pankkikonttoreita ympäri maan. Myös kymmenen henkilöä työllistävän Lempäälän Nordean toimipisteen henkilökunta jätti työpaikkansa. Nordean työntekijöiden oli määrä palata työpaikoilleen viikonlopun jälkeen maanantaina. Henkilöstön mielenilmaus oli vastalause pankissa käynnissä olevan tehostamisohjelman nopeuttamisesta ja laajentamisesta. Ammattiliitto Nousun mukaan pankin saneerausohjelman aikaisempi 450 miljoonan euron säästötavoite nostettiin 900 miljoonaan vuoden 2015 loppuun…

Huomio Lempäälään

Kodinvälittäjä Satu Maijala tuntee Lempäälän kuin omat taskunsa. Hän on asunut paikkakunnalla koko ikänsä, ja toiminut yrittäjänä ja aktiivisena Lempäälän Yrittäjien hallituksen jäsenenä. Ei siis ihme, että hänet tunnistetaan myös. – Tiedän Lempäälästä valtavan paljon: mitä palveluita on tarjolla, missä ne sijaitsevat, mitä voi harrastaa, juna-aikataulut, bussiyhteydet, mihin asti kunnallistekniikka ulottuu haja-asutusalueilla… jne. Lista on…