omaishoitaja

Hyvinvointilautakunnan talouslinjaukset lyhytnäköisiä

Sanattomaksi vetää. Kyse on siis Lempäälän hyvinvointilautakunnan päätöksestä koskien tilavuokriin tehtyjä korotuksia. Onko lautakunta ymmärtänyt tehtävänsä syvimmän merkityksen: toteuttaa päätöksiensä kautta ihmisten kaikkinaista hyvinvointia lakisääteisyys tietenkin huomioiden? Mennäänkö nyt liikaa kunnan talous edellä, joskin sekin on tärkeä asia? Tilavuokrien periminen yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä ei ole kovinkaan kauaskantoisesti ajateltua päätöksentekoa. Näihin yhdistyksiin kuuluvat mm. omaishoitajat, vapaaehtoistyöntekijät, mummonkammarilaiset,…

Omaishoitajia tarvitaan enemmän

Lempäälän rotaryklubin puolisot pitivät viime kesän Kuokkalankosken markkinoilla perinteiseen tapaan hyväntekeväisyyskirpputoria. Jo etukäteen he olivat päättäneet käyttää tuoton, joksi muodostui noin 500 euroa, Lempäälän ja Vesilahden omaishoitajien virkistystoimintaan.  Odotettu virkistäytymispäivä koitti torstaina 18. joulukuuta, jolloin Lempäälän Ehtookodolle saapui vapaapäivän viettoon yhteensä 20 ikäihmisen omaishoitajaa. – Pidämme suuressa arvossa työtänne, sanoi Anja Mikkonen rotarypuolisoista päivän saatteeksi….

”Elämä ei lopu kehitysvammaisen lapsen syntymään”

29-vuotias Tiina Pehu heiluttaa helistintä, ja hänen suunsa vetäytyy hymyyn. Hän on elämäänsä tyytyväinen nainen, joka pitää helistimen lisäksi kovasti myös ulkoilusta. Tiina on täysin autettava vaikeasti kehitysvammainen. Äiti Pirjo Pehu kertoo, että kehitysvammaisen tyttären saaminen oli aluksi järkytys. Vanhemmilla ei ollut aikaisempaa kokemusta erityislapsista. – Shokki meni kuitenkin ohi aika nopeasti. Pikkulapsiaika oli Tiinan…

Herra Parkinson muutti eläkepäivien suunnitelmat

Lempääläläisestä Pekka Kankkosesta tuli nelisen vuotta sitten yllättäen omaishoitaja. Suunnitelmia yhteisten eläkepäivien vietosta vaimon kanssa jouduttiin muuttamaan siinä vaiheessa, kun puoliso sairastui. Parkinsonin tauti eli ”herra Parkinson” tuli kolmanneksi pyöräksi pariskunnan elämään. Omaishoitajana oleminen merkitsee Pekka Kankkoselle valppaana oloa 24 tuntia vuorokaudessa.  Kankkonen on sopeutunut huolehtijan rooliinsa hyvin. Hän neuvoo vastaavassa tilanteessa olevia hankkiutumaan aika…