omena

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Omenahilloa kello viiden teelle

Omenapuut notkuvat ja säilöntäaika on parhaimmillaan. Omenahilloon saa helposti uutta särmää, kun lisää joukkoon hieman inkivääriä. Inkiväärin lisäksi omenan kaveriksi voi kokeilla sitruunaa, kanelia, vanilijaa, minttua tai chiliä. Hillon voi nauttia esimerkiksi kello viiden teellä skonssien ja höyryävän teen kera. Skonssit kuuluvat olennaisesti brittiläiseen kello viiden teen perinteeseen ja hillon seurana tarjolla on yleensä myös…

Kohta sitä saa

Lasse Virtanen hörpsäisee siemaisun heti letkusta: hyvänmakuista. Hinta tulee suunnilleen samaksi kuin kaupasta ostetulla, vähän alle euron litra, mutta kun tuoremehun tekee oman pihan luomuomenoista, tietää mitä juo. Lempäälän Ahtialassa asuvalla Virtasella on yhdessä puolisonsa Seija Virtasen kanssa pihapiirissään muutama vanha omenapuu, lähinnä punakanelia, joiden sadon pariskunta teettää vuosittain tuoremehuksi, pakastavat muovipulloihin arkkupakastimeen ja juovat…