Päivi Roiha

Uupumus toi tummia sävyjä elämään, mutta hyvinvointivalmennus sytytti Päivi Roihan – ”Tunnollinen ihminen laiminlyö sen tärkeimmän asian eli itsestään huolehtimisen”

– Olen vahvasti omalla polulla, ja teen sitä, mistä nautin, lempääläinen hyvinvointialan yrittäjä Päivi Roiha sanoo. Vielä kuutisen vuotta sitten hän ei olisi voinut sanoa samaa. Elämässä oli tuolloin tummia sävyjä. Suorittamiseen taipuva luonne sekä kiireinen työelämä ict-alalla testaajana vaati veronsa: Roiha tunnisti uupumuksen ja hakeutui terapiaan. – Siellä minulla heräsi halu auttaa muita. Nyt…

Idea-huone on yrittäjille avoin

Tilaajille

– Olen käynyt perjantaitapaamisissa kaksi kertaa ja jo ensimmäisessä tapaamisessa tutustuin toiseen hyvinvointialan yrittäjään, Päivi Roihaan, ja nyt meillä on vireillä kaikkea yhteistä, toteaa fysioterapeutti Annika Uutela. Uutela ja Roiha ovat asian ytimessä. Lempäälän keskustassa on reilun vuoden ollut tarjolla paikka, jossa yrittäjät voivat kokoontua ja verkostoitua. Paikka on Idea-huone linja-autoaseman kupeessa, osoitteessa Lempäälän Aleksi 2….

Kiitos lempääläisiltä Lempäälään

    Timo Rimmi Jo 40-vuotta lempääläisenä viihtynyt Timo Rimmi kehuu kuntaa kokonaisvaltaisesti. – Täällä kaikki toimii ok ja Lempäälä on tosi hieno ja mukava paikka asustella.     Joanna ja Päivi Roiha Joanna Roiha kiittelee Lempäälän hyviä kouluja, ja Päivi Roihan kukkakimppu kehuilla ja kiitoksilla lähtee Kuljun Kartanon kauppiaalle. – Kuljun Kartanon K-kauppa on…

Kuljun Asemakylään hengenvaarallinen tie

Lempäälän kunnan ympäristöjaosto on kokouksessaan 16.6.2015 tehnyt käsittämättömän päätöksen ja antanut luvan kalliokiviaineksen louhinta- ja murskaustoimintaan Asemakylässä (Karhumäki) vaikka hanketta vastusti adressilla yli 300 allekirjoittajaa. Lupa on myönnetty kymmeneksi vuodeksi. Ympäristöjaoston tekemän päätöksen perusteluissa todetaan, että teiden ja katujen käyttäjien liikenneturvallisuus ei liity toiminnasta aiheutuvaan ympäristön pilaantumiseen, eikä liikenneturvallisuutta voida tämän vuoksi ottaa huomioon lupaharkinnassa….

Ei rekkarallia tänne, kiitos

Karhumäen tilalle, aivan Kuljun Asemakylän lähettyville suunnitellaan kivimurskaamoa. Matkaa Asemakylän lähimpiin taloihin on hieman alle kilometri. Myös Vanattaran alue on reilun kilometrin päässä suunnitellusta murskaamosta. Kulku murskaamoalueelle tapahtuisi Asemakylän läpi Kylmäkorventietä pitkin. Lupahakemuksen mukaan raskaan liikenteen liikennemäärä lisääntyisi noin 20 ajoneuvolla vuorokaudessa. Suunnitelmissa kiviaineksen kuormaaminen ja kuljetus suoritetaan arkipäivisin kello 6–22. Kapea tie, leveät rekat Alueen…