Parkinsonin tauti

Sinun kanssasi niin hyvässä kuin pahassa

Kirjautuneille

Entinen kunnaneläinlääkäri Olli Soininen Vesilahdesta on viime vuonna julkaissut ensimmäisen runokirjansa Elämän ja elämän kysymys (Mediapinta, 2017). Soininen kirjoittaa teoksessa avoimesti sairastustumisestaan Parkinsonin tautiin ja sen mukanaan tuomista isoista muutoksista. Sairaus on tehnyt entisen elämän monella tavalla mahdottomaksi. Urheilu on viety, samoin kunnaneläinlääkärin praktiikan pitäminen, keskustelu ja väittely kuormittavat nekin aivan eri tavalla kuin aikaisemmin….

Hyvän tahdon juhlat

Riitta-Leena Nurminen täytti tammikuussa 70 vuotta, mutta hän ei tuolloin halunnut juhlia. Tapahtuma lähipiirissä myöhemmin keväällä muutti mielen ja hän vakuuttui, että iloisille juhlille on aina tarvetta. Lempäälän Moisiossa asuva Nurminen järjestää kutsutuille vieraille juhlat 14. elokuuta Lempäälän Ehtookodolla. Ohjelmaan kuuluu keittotarjoilun ja kakkukahvien lisäksi tanssia Tuula ja Eerik Mäkisen tahdittamana. Juhlien tuotto menee hyväntekeväisyyteen;…

Parkinsonin inspiroima

Se on Olli Petterin puisto. Siinä Vesilahden keskustassa pääreitin varrella. Viitassa lukee eläinlääkäri. Iso piha on täynnä itetaidetta, mutta taiteilijaa itseään harvoin näkyy. Ohikulkijoiden ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi nimeään kantavan pihansa on teoksillaan koristanut eläinlääkäri Olli Soininen, 54. Jumalhahmot, enkelit, soturit ja peikkokin on saanut toteutuksensa, mutta humoristisin kaavuin puettujen kantaaottavien ja pohdiskelevien töiden joukossa voisi olla…

Herra Parkinson viedään mukana hautaan

  Vanha maalaistalo sijaitsee kauniilla paikalla, Vesilahden Narvassa Alhonselän Haapalahden rannalla. Taloa asuvan Erkki Ärölän, 75, mukaan asuinpaikka on Vesilahden toiseksi kaunein. Sitä hän ei tosin tiedä, mikä se vielä kauniimpi olisi. – Mutta voi sellainen jossain olla, mies myhäilee. Auringonpaisteisella pihalla komeilee kunnioitusta herättävän kokoinen klapikasa. Toinen pilkkomistaan odottava puupino vartoo vuoroaan moottorikelkan vieressä….

Herra Parkinson muutti eläkepäivien suunnitelmat

Lempääläläisestä Pekka Kankkosesta tuli nelisen vuotta sitten yllättäen omaishoitaja. Suunnitelmia yhteisten eläkepäivien vietosta vaimon kanssa jouduttiin muuttamaan siinä vaiheessa, kun puoliso sairastui. Parkinsonin tauti eli ”herra Parkinson” tuli kolmanneksi pyöräksi pariskunnan elämään. Omaishoitajana oleminen merkitsee Pekka Kankkoselle valppaana oloa 24 tuntia vuorokaudessa.  Kankkonen on sopeutunut huolehtijan rooliinsa hyvin. Hän neuvoo vastaavassa tilanteessa olevia hankkiutumaan aika…