Pekka Kärkkäinen

Lempäälän Tennisseura 10 vuotta

Tenniksellä on pitkät perinteet Lempäälässä. Lempäälän Verkkopalloseura perustettiin vuonna 1926 ja se toimi aktiivisesti pari vuosikymmentä. Myöhemmin niin Lempäälän Jyryn kuin Lempäälän Kisan jaostoissa on harrastettu tennistä. Markku Myyryläinen järjesti kunnan mestaruuskilpailuja ensi ulkopeli- ja sen jälkeen myös sisäpelikaudella 1980-luvulta lähtien. Lempäälässä järjestettiin 2000-luvulle tultaessa myös harrastajapelaajien kesäsarjaa sekä satunnaista kurssitoimintaa. Kansallisessa kilpailutoiminnassa mukana olleet…

Kärkkäiselle SM-hopeaa tenniksessä

Lempäälän Tennisseuraa edustava Pekka Kärkkäinen on voittanut hopeaa tenniksen 65-vuotiaiden sekanelinpelissä.  Suomen mestaruuskilpailut pidettiin 17.–19. kesäkuuta Vantaan Tikkurilassa. Paula Mannisen (Valko-Pallo) kanssa pelannut Kärkkäinen hävisi loppuottelun erin 2–6 ja 1–6 parille Pirkko Kuorikoski (Valko-Pallo) ja Tuomo Lahtinen (Heinolan Verkkopalloilijat-36). SM-hopea on Kärkkäiselle toinen. Hän saavutti viime vuonnakin 65-vuotiaiden sekanelinpelissä SM-hopeaa ja edellisvuonna SM-pronssia. Akaan Viialassa…

Pekka Kärkkäiselle SM-hopeaa tenniksessä

tennis

Lempäälän Tennisseuraa edustava Pekka Kärkkäinen on voittanut hopeaa tenniksen 65-vuotiaiden sekanelinpelissä Helsingin Talissa pelatuissa Suomen mestaruuskilpailuissa. Paula Mannisen (Valko-Pallo) kanssa pelannut Kärkkäinen hävisi loppuottelun erin 4–6 ja 1–6 parille Marja-Liisa Hedman (Hämeenlinnan Tennisseura) ja Berndt-Olof Estlander (HVS-Tennis). SM-hopea on Kärkkäiselle ensimmäinen. Viime vuonna hän saavutti 65-vuotiaiden sekanelinpelissä SM-pronssia. – Arvostan SM-mitalia todella korkealle. Tämä on…

Juha Pärkkä hallikauden tennisässä

Lempäälän sisätenniskausi huipentui jälleen kunnanmestaruuskilpailuihin. Mestaruuksia jaettiin tällä kertaa viidessä aikuisten ja kuudessa nuorten luokassa. Kisatapahtuma olikin vilkas ja otteluidentäyteinen. Miesten kaksinpelissä Juha Pärkkä nappasi uransa ensimmäisen Lempäälän mestaruuden. Finaalissa Mikko Lehtinen hallitsi ottelua aina tilanteeseen 6–0, 5–2 saakka,  minkä jälkeen Pärkkä aloitti nousun ja taisteli voiton kolmannessa erässä itselleen. Nelinpelissä Pärkästä leivottiin tuplamestari, kun…