Presidentinvaalit 2018

Presidenttiehdokkaat esittelyssä

Laura Huhtasaari, Matti Vanhanen, Merja Kyllönen, Nils Torvalds, Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto, Sauli Niinistö, Tuula Haatainen, Presidentinvaalit 2018

31. tammikuuta on äänestyspäivä vaalissa, jossa valitaan Suomen tasavallan presidentti vuosille 2018–24. Uusi presidentti aloittaa työnsä valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä – mutta mitä miettivät presidenttiehdokkaat vaalin kynnyksellä? Tuula Haatainen rakentaa kaiken tasa-arvon varaan. Tuula Haatainen: ”Perusarvojen pysyvyys ei ole itsestaanselvyys” Pekka Haavisto haluaa maahan ilmapiirin, jossa jokaisen kansalaisen oikeutta ilmaista itseään vapaasti ja pelkäämättä…

Jokainen ehdokas pärjäisi tasavallan ykkösvirassa

Suomen presidentinvaalia käydään silmiinpistävän sivistyneesti. Onneksi. Ainoa iso särö tapahtui Ylen vaalitentissä viime viikon tiistai-iltana, jolloin toimittaja Kirsi Heikel tenttasi Perussuomalaisten ehdokasta Laura Huhtasaarta. Suuri yleisö tunsi myötähäpeää haastattelijan inhoa pursunutta tykitystä kohtaan. Moni suomalainen pelkäsi Amerikan-taudin leviävän Pohjolan perukoille. Vuonna 2016 huipentuneet Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat yhtä loanheittoa. Maailman vaikutusvaltaisimmasta valtionjohtajan virasta taistelleet Donald Trump…

”Perusarvojen pysyvyys ei ole itsestäänselvyys”

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen rakentaa kaiken tasa-arvon varaan. Hänen mielestään Suomi ei olisi Suomi ilman tasa-arvoa. Hän muistuttaa maamme ottaneen jo yli sata vuotta sitten loikan, jolla nousimme Euroopan takapajulasta yhdeksi maailman moderneimmaksi valtioksi. Silloin Suomi siirtyi yksikamariseen eduskuntaan ja antoi äänioikeuden kaikille täysi-ikäisille kansalaisille, myös naisille ja varattomille miehille. –Tämä on kansakuntamme arvomaailman syvintä…

”Me itse päätämme Suomen tien”

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokas Nils Torvalds sanoo, että Suomea odottaa jo lähitulevaisuudessa moni iso valinta, joihin vastauksen löytäminen ei ole helppoa. Hänen mielestään yhteiskunnan vakaan toiminnan vinkkelistä katsottuna päättämättömyys on kuitenkin huonoin vaihtoehto. Presidenttiehdokkaan mukaan Suomi päättää itse tiensä. – Sitä ei tee kukaan muu, hän muistuttaa. Nils Torvalds korostaa, että politiikan tehtävä on luoda…