presidentinvaalit

Asiaa, viihdettä vai puoluepolitiikkaa?

Presidentinvaalit ovat ohi ja niiden tulokset on tuotu oikein julki. Nyt niitä repostellaan mediassa monelta taholta kukin omien tarkoitusperiensä mukaan ja tulevaisuuden ennusteita kyllästymiseen asti. Ennen vaaleja tehdyn propagandan ymmärrän, sillä kukin halusi tuoda oman näkemyksensä esille ehdokkaansa hyväksi. Mutta nyt pulinat pois. Ennen vaaleja tehdyillä lukuisilla gallupeilla ohjataan ihmisten mielipiteitä, sillä asetumme herkästi voittajan…

Niinistö, Niinistö, Niinistö…

Kirjautuneille

Presidentinvaalien tulos oli historiallisen selvä. Ylivoimainen ykkönen oli jo vaalien ensimmäisellä kierroksella presidenttikautensa uusinut istuva presidentti Sauli Niinistö (Val.yhd. B). Hän sai peräti 62,7 prosenttia kaikista äänistä. Muut jäivät kauaksi taakse eikä toista vaalia tarvita. Toiseksi eniten ääniä saanut hävisi Niinistölle huimat puolitoista miljoonaa ääntä Hän oli edellisvaalienkin kakkonen Pekka Haavisto (vihr.) 12,4 %. Seuraavaksi…

Yksi äänestyspaikka uusiksi Lempäälän presidentinvaalissa

Entinen Kokoomuksen kunnanvaltuutettu Tuomo Mäkelä Lempäälästä valmistautuu henkisesti toimimaan jälleen kerran vaalilautakunnan jäsenenä vaalitoimihenkilönä presidentinvaalien vaalipäivänä sunnuntaina 28. tammikuuta.  Luvassa on työntäyteinen päivä, sillä äänestysaika on aamuyhdeksästä iltakahdeksaan. – Tulemme aamulla paikan päälle jo tuntia ennen eli kahdeksaksi. Vaalihuoneistojen ovien sulkeuduttua äänten laskemiseen ja tarkastamiseen kuluu vielä tunnista kahteen riippuen siitä, kuinka paljon ihmiset käyvät…

Presidentinvaalien ennakkoäänestys 17.–23. tammikuuta

Lempäälän kunnanhallitus on asettanut  seitsemän äänestysalueen – Kuljun, Kuokkalan, Lempoisten pohjoisen, Lempoisten eteläisen, Nurmi-Säijän, Sääksjärven läntisen ja Sääksjärven itäisen – vaalilautakunnat sekä kotiäänestyksessä tarvittavan vaalitoimikunnan vuoden 2018 presidentinvaaleihin. Ennakkoäänestys järjestetään 17.–23. tammikuuta. Vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta. Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys on 31.1.–6.2. ja toisen kierroksen vaalipäivä on sunnuntai 11. helmikuuta.