Sari Juuti

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Lempäälän golfmestaruudet ratkottu

Tammer-Golfissa pelaava Tatu Pajula voitti Lempäälän kunnan golfin yleismestaruuden vuosimallia 2015 tuloksella 78 lyöntiä. Kunnan golfmestaruuksista kilpailtiin sunnuntaina 6. syyskuuta Hiisi-Golfissa Farmi-kentällä 37 osallistujan voimin. Osallistumisoikeus kilpailuun oli lempääläläisillä ja kesäasukkailla. Pelimuotona oli lyöntipeli miesten, naisten, seniorinaisten, seniorimiesten sekä junioreiden hcp-sarjoissa. Kunnan yleismestaruuden pelimuotona oli lyöntipeli scratch. Tulokset Miehet: 1) Pekka Louhekallio HSG 70, 2)…

Hyväntuulen kyläfillarilla on ilo polkea

Tampereelta ja muista isoista kaupungeista tuttu citybike-konsepti saavuttaa tänä kesänä Vesilahden. Kunnalle myönnetyillä Liikkumisen ohjaus -hankerahoilla on palkattu kaksi nuorta korjaamaan ja tuunaamaan lahjoitettuja kyläfillareita kuntalaisten käyttöön. Viime syksynä Tampereen seutukunta haki yhdessä valtiolta rahoitusta Liikkumisen ohjaus -hankkeelta. Vesilahdelle myönnettiin 700 euroa kahden nuoren palkkaamiseen ja fillaripajan materiaalikustannuksiin. Lempäälän pyöräilyviikon aamiaistarjoiluun ja pyörähuoltoon myönnettiin 1000…

Kiekko liitää Harjulanmäellä

Tallatut polut kielivät, että kiekon lennättämistä on käynyt Vesilahden uudella frisbeegolfradalla testaamassa jo hyvä joukko ihmisiä. Juhannuksena avattu rata sijaitsee Koskenkylässä, Harjulanmäellä puoliksi kunnan ja puoliksi Ylämäen nuorisoseuran mailla. Erillisiä maalikoreja on tulossa kolme kappaletta myös Ylämäen koulun pihaan. Liikunta- ja nuorisosihteeri Sari Juuti on tyytyväinen kunnan ja nuorisoseuran yhteistyöhön, jonka ansiosta kaikki on sujunut…

Skeittiparkilta kuului takapyörän räpätys

Vesilahden nuorisovaltuusto järjesti 14. toukokuuta huisketta skeittiparkin alueelle. Vesilahden nuorisotoimen kanssa yhteistyössä järjestetyt Kevätkekkerit olivat samalla skeittiparkin  kevätkauden avajaiset. Ohjelma oli tällä kertaa suunnattu pääosin polkupyöräilijöille. Nuorisovaltuuston jäsenet Heta-Mari Himanen ja Sanni Havulinna kertoivat, että tapahtuma sopi hyvin samaan aikaan järjestetylle valtakunnalliselle pyöräilyviikolle. Aurinkoinen päivä houkutteli paikalle monen ikäisiä pyöräilijöitä testaamaan taitorataa, tuunaamaan pyöräänsä ja vain kurvailemaan skeittipakin asfaltilla….

Tekonurmikenttä avattu ennätysaikaisin

Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli avasi Sääksjärven tekonurmikentän tiistaina 11. maaliskuuta kevätkauden käyttöön, reilut kuukauden päivät aikaisemmin kuin viime vuonna. – Ennätysaikainen kevät vaikuttaa monin tavoin, ja esimerkiksi luistelujäät jouduttiin sulkemaan jo varhain. Toisaalta ulkokenttiä saadaan avattua viime vuoteen verrattuna hieman aiemmin kevätkaudelle. – Kenttä on sula, ja koeharjaus näytti pelaavan. Kenttä on talvehtinut hyvin….

Etsintäkuulutus: Suvi Duuni

Ensimmäinen työkokemus on nuorelle iso askel itsenäisyyteen. Ansaittuihin euroihin sisältyy paitsi konkreettinen taloudellinen arvo, myös työtodistuksen muodossa tärkeä näyttö siitä, että tulevaisuuteen voi uskoa ja luottaa. Tänä vuonna Vesilahden kunta ei voi palkata yhtä paljon kesätyöntekijöitä kuin aiempina vuosina. Asiaa ei kuitenkaan olla jääty murehtimaan. Varasuunnitelmaa on lähdetty aktiivisesti toteuttamaan. Kunnan nuorisotoimi toimii nyt aktiivisena…

”Meillä on jotain, mitä ei ole Tampereellakaan”

  Vesilahden uudella Skeittiparkilla on näkynyt vilinää jo pitkään, mutta varsinaisia avajaisia vietettiin viime sunnuntaina. Parkin hyvä käyttöaste oli liikunta- ja nuorisosihteeri Sari Juutin mukaan odotettua. – Skeittiparkilla on ollut paljon väkeä aamusta iltaan, on hienoa että tällainen paikka saatiin kuntaan. Kyllä tälle tilausta on ollut, hän tuumaa Juuti muistuttaa kaikkia skeittiparkissa kävijöitä suojavarusteiden tärkeydestä. Vähintään kypärä on…

Sisäilmaongelmat sulkivat Kirkonkylän koulun

Koulut alkoivat, mutta Vesilahden Kirkonkylän koulun vanhan puolen ovet pysyvät siitä huolimatta suljettuina. Pitkään jatkuneiden sisäilmaongelmien syyt eivät ole tutkimuksista huolimatta selvinneet, joten oppilaat on sijoitettu toistaiseksi muihin tiloihin. Vanhalla puolella opiskelivat luokat neljännestä kuudenteen ja erityisluokat kolmannesta kuudenteen. Yläasteen tilat, Peiponpellon päiväkoti, nuorisotila ja liikuntasalit on otettu väliaikaisesti koululuokkien käyttöön. Sivistysjohtaja Tiina Kivisen mukaan…

Joutohetket Nurkassa

Vesilahden kirkonkylän nuorisotila Nurkassa oli jännät paikat, kuten aina perjantaibingon aikaan. Viime perjantaina jännitystä oli ilmassa tavallistakin enemmän, sillä palkinnot olivat poikkeukselliset harvinaisten vieraiden kunniaksi. Nuorten lisäksi paikalle oli saapunut parikymmentä virkeitä eläkevuosiaan viettävää hauskan yhdessäolon ystävää Joutohetkien Seurasta. Ajatus ikäpolvien rajat kunnolla ylittävästä tapahtumasta heitettiin seurassa ilmaan viime syksynä. Idean äitinä voidaan pitää liikunta-…