Sirpa Kauppila

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Raivoa valon sammumista vastaan

Nurkkanäyttämön Kvartetti-näytelmässä unohdetaan itsesääli ja haikaillaan vielä kerran estradille Salin hämärässä kajahtaa mahtipontinen oopperamusiikki. Lavalle on aseteltu kolme vanhaa nojatuolia. Reunassa istuu harmaahapsinen mies kirja kädessään, ja keskimmäisellä tuolilla nutturapäinen rouva elehtii musiikin tahtiin kuulokkeet korvillaan. Pian näyttämölle köpöttelee kävelykeppiin nojaava mies, joka on valmiina nipistelemään naisten takamuksia. Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti sopii tunnelmaltaan oivallisesti…

Taidekahvila antaa elämyksiä

Tilaajille

Vaihmalan hovin kevätsunnuntait on pyhitetty taiteelle. Viime kesänä käyttöön otettu pavilijonki on toiminut toukokuun ajan taidekahvilan näyttämönä ja tarjolla on ollut ravintoa niin hengelle kuin ruumiille. Hotelli- ja ravintolapäällikkö Noona Rissanen kertoo, että taidekahvila syntyi yhteistyön tuloksena. – Sirpa Kauppilalla oli ajatuksena tuoda taidetta pavilijonkiin ja minulla oli mielessä, että tänne voisi laittaa pystyyn kesäkahvilan….

Erilaisuuden ymmärtämisen puolesta

Yksinkertainen pianosävelmä antaa näytelmälle ensitahdit. Melodia on levollinen, hieman vanhanaikainenkin. Tunnelma on kuin katsoisi Studio Ghiblin animaatioelokuvaa. Anime-elokuvasta kappale ei kuitenkaan ole tuttu. Sen sijaan joku saattaa muistaa sen 1980-lukulaisen Merry Christmas Mr. Lawrence -elokuvan tunnussävelmänä. Tämä Ryuichi Sakamoton kappale käynnistää upeasti Lempäälän Nurkkanäyttämön Vessa on tuollapäin -näytelmän. Näytelmän aloitus on vaativa taitolaji, jonka kikat ohjaaja…

Lempestin uusi aikakausi

Osuuskunta Lempesti on astunut uuteen aikakauteen. Paitsi että se on muuttanut OP-Centeriin Tampereentielle, se on myös lanseeraamassa modernia, ympäristöystävällistä siivousmenetelmää, jossa pesuaineita ei enää tarvita. – Vanhat toimitilamme eivät enää vastanneet tarpeisiimme. Entisessä paikassa olimme myös hiukan piilossa, sanoo osuuskunnan toimitusjohtaja Sirpa Kauppila. – Vanhan kiinalaisen ravintolan tilat houkuttelivat, sillä täällä oli valmiina teollinen keittiö,…