Tähti-Nuorisoseura

Satupäivä kruunasi Narvan koulun lukuvuoden

Tilaajille

Aktiivinen Monari -hanke loppuu, mutta toiminta toivottavasti jatkuu Narvan koululla järjestettiin maanantaina 29. toukokuuta satupäivä. Aktiivinen Monari -hankkeen hanketyöntekijä Leena Kurjen organisoimassa tapahtumassa omia lempisatujaan koululaisille saapuivat lukemaan kunnanjohtaja Erkki Paloniemi, matkailuneuvoja Satu Karvinen ja kirkkoherra Harri Henttinen. Satupäivä järjestettiin menestyksekkäästi ensimmäisen kerran viime syksynä, Sadun nimipäivän tienoilla. Erkki Paloniemen lukemana kuultiin satu Bremenin soittoniekoista. Harri Henttinen…

Kulkue kertoo historian kivikaudelta television aikaan

Tunnustan. Historiallinen kulkue oli sivistyksessäni ammottava musta aukko maanantaihin 6. kesäkuuta asti. Kohtalaisen tuoreena vesilahtelaisena viisi vuotta sitten järjestetyistä markkinoista jäi mieleen paahtava helle ja metsän siimeksessä piileskely imeväisikäisen ipanan kanssa. Historiallisesta kulkueesta en nähnyt tuolloin vilaustakaan. Maanantaina näkemääni kulkueen kenraaliharjoitusta voi kuvailla tyhjentävästi ainoastaan yhdellä sanalla. Vau. Tähän voisi myös lisätä hymiön, jolla on…

Kolme viikkoa liikuntaa putkeen

  – Ihan kaikki on kivaa! Paljon liikuntajuttuja, hyviä kavereita ja ohjaajat on tosi mukavia, hihkaisevat nuoret liikuntaleiriläiset Minna Marjamäki ja Emilia Ylinen pesäpalloharjoitusten lomasta. Vilkinaron nurmella olikin vilskettä ja ilma täynnä palloja, kun nuoret liikuntaleiriläiset ottivat tuntumaa kansallispelin aakkosiin. Touhua ja tohinaa Vilkinarolla todella riitti juhannusta edeltävillä kolmella viikolla. Monenlaiselle liikunnalle mainiot puitteet tarjoavalla…

Päivähoito juhlisti kesää taikinaterapialla

Satuhahmot hyppäsivät ulos kirjojen sivuilta Narvassa, kun Vesilahden päivähoito juhli kesän alkamista keskiviikkona 5. kesäkuuta. Juhlien teemaksi oli valittu Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamat kirjat, joita oli luettu vuoden mittaan päiväkodeissa ahkerasti. Hammaslanka ja Kattilakoskien talo askarruttivat Kentällä saattoi törmätä niin Risto Räppääjään, Nelli Nuudelipäähän, Heinähattuun kuin Vilttitossuunkin. Vähemmän tunnetutkin hahmot, kuten rauhallinen Erkki ja Siiri olivat…