taimen

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

”Lohimiehet tulevat onkimaan särkikalaa”

Kirjautuneille

Tällä vuosituhannella Kuokkalankoski Lempäälässä ei ole vielä koskaan saanut niin kattavaa jääkantta kuin tänä pakkastalvena, mutta niin vain laulujoutsenpari poikasineen paistattelee päivää tyvenessä Herralankosken  pohjapadolla. Näkymää virtaavan veden  äärellä ihastelee kaksi lintubongaria kameroineen, Ari Tapaninen ja Kari Saarinen. – Täällä näkee vaikka mitä lintuja. Eilen ikuistin jäiseen veteen pulahtavan koskikaran, Tapaninen sädehtii.   Aktiivisesti toimivan…

Malttia saaliin ottoon

Luonnonvaraisen lohen ja taimenen tunnistaa rasvaevästä. Istutetusta kalasta se on leikattu. Rasvaeväleikkauksen avulla pystytään jatkossa erottamaan luonnossa syntyneet lohet ja taimenet istutuskaloista. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö muistuttaa aiheellisesti, että rasvaevälliset saaliskalat olisi syytä vapauttaa, sillä useimmat lohi- ja taimenkannat ovat Suomessa uhanalaisia tai vaarantuneita. Kantojen kehittyminen vaatii kalastajilta siis malttia saaliin ottoon. Suomessa istutetaan heikentyneen luonnontuotannon…

Pienveneille halutaan kulkuväylä Herralanvirtaan

Lempäälän Herralanvirran säännöstelyrakenteen muutostarpeet selvitetään pienveneiden, kanoottien ja kajakkien kulun sekä erilaisten kalojen kulun mahdollistamiseksi. Lisäksi selvitetään koskimelonnan mahdollistamista. Nykyinen Herralanvirran säännöstelyrakenne palvelee hyvin säännöstelyn tarpeita sekä kalastusta. Rakenteen alapuolinen koskialue on yksi Pirkanmaan suosituimmista koskikalastuskohteista. Vaikka säännöstelyä voidaan toteuttaa hyvin, kovan virtaaman vuoksi nykyistä rakennetta on vaikea kunnostaa. Lisäksi hätätilanteessa juoksutuksen pysäyttäminen kokonaan on…

276,7 kiloa taimenta Herralankoskeen

Aikaisin tiistaiaamuna 16. syyskuuta Rautalammilta asti alkanut kyyditys päättyi puolilta päivin  hyvin Lempäälässä. Kaikki 374 kappaletta kutuasuista, mustaselkäistä istutustaimenta solahtivat rekan kyydissä olleesta säiliöstä suurta vihreää letkua pitkin Herralankoskeen. Muutama yksilö pyrki tovin ajan kovasti takaisin päin kohti kotiveden tuoksua, mutta yksikään istutuskaloista ei noussut vatsa pystyssä pintaan, vaan ne alkoivat hyväkuntoisena välittömästi tutustua uuteen…

Sähkökalastus osoittaa Moisionjoessa olevan taimenta

Kuokkalan-Kuljun osakaskunta on teettänyt tiistaina 9. syyskuuta Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksellä koekalastuksen, joka osoitti, että Moisionjoessa on luontaista kantaa olevaa lisääntyvää taimenta. Moisionjoesta saatiin sähkökalastamalla 24,5 sentin mittainen taimen. Se ei voi olla istutuskala, sillä ne istutetaan vesistöihin suurempana. – Nyt tarkistetaan ja odotetaan, mitä kantaa se on. Kalasta otettiin näyte dna-tutkimuksia varten ja se toimitettiin Riista-…