Taitokeskus

Kynttilä syntyy niiaamalla

Kynttiläpaja on kuulunut Taitokeskuksen ohjelmaan pitkään. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin ehtinyt kulua jo pari vuotta. Ehkäpä tästä syystä Narvan koulun tekninen tila täyttyikin nuoresta ja vähän varttuneemmastakin käsityökansasta. Taitokeskuksen, Vesilahden kunnan kulttuuritoimen ja Narvan Monari -hankkeen toteuttamassa kastokynttiläpajassa opeteltiin kädestä pitäen vanhinta tunnettua kynttilänvalmistustekniikkaa. Sopivat tilatkin löytyivät kätevästi monitoimitalolta. – Kastetaan nopeasti niiaamalla, ettei kynttilälle…

Kangaspuut jyskyvät nyt Tapolantiellä

Sukkula loimilankojen väliin ja luhan lyönnillä kude kiinni. Taitokeskus muutti kesän aikana Narvasta Vesilahden Kirkonkylälle, niinpä jatkossa kangaspuita paukutetaan Vesilahdella uudessa osoitteessa. Viime lauantaina vaaleankeltaisessa puutalossa Tapolantiellä vietettiin uudistuneen taitokeskuksen avajaisia. Juhlassa muun muassa istutettiin koreanpihta, taidonpuuksi talon eteen. – Avajaisissa ryhdyimme heti rakentamaan taidonpolkua. Kävijöillä oli mahdollisuus tehdä oma laattansa kuivabetonista valamalla ja jättää…

Valopeura loistaa pimeässä

Taitokeskus Vesilahden Näpsä-käsityökoululaiset ovat valmistaneet syksyn aikana valopeuran, joka ilahduttaa nyt Narvan keskustassa kulkevia. Valopeura on Vesilahden Taitokeskuksen pihassa osoitteessa Tuulikalliontie 49. Sen ovat valmistaneet oppilaat Eemeli Marttila, Hanna Nieminen, Roosa Keinänen, Olga Aaltonen, Viola Pennanen, Pinja Kianta, Verna ja Fanny Kalliokulju sekä Elina Pispala opettajiensa Niina Ojalan ja Eeva Nytorpin kanssa.   Eeva Nytorp

Uusia ideoita kotiseutulapaseen

Oletko enemmän sormikas- vai lapasihminen? Jos sydämesi sykkii tumpuille, vanttuille, rasoille ja lapasille, on aika heittää luovuutta kehiin. Lempäälän ja Vesilahden Taitokeskuksissa on käynnistetty kilpailu kuntalapasten suunnitteluun. – Suomessa on jo olemassa maakuntalapaset, mutta Taito Pirkanmaa on laajentanut ideaa niin, että kaikkiin Pirkanmaan kuntiin saataisiin omat nimikkolapaset, selvittää Vesilahden Taitokeskuksen vastaava neuvoja Eeva Nytorp. Kilpailutyö…