talkoot

Hakkarin alahalliin lisää harjoittelutilaa

Kirjautuneille

Lempäälän Kisan painonnostajat ja Lempäälän Voimailijat viettivät pääsiäisen pyhät talkoiden parissa Hakkarin alahallissa. Talkoilla saatiin aikaan lisää harjoittelutilaa urheilijoille. – Jo pidempään oli virinnyt ajatus siitä, että alahallin tyhjäkäynnillä olevat tilat saataisiin paremmin käyttöön. Nyt iso osa hyvästä harjoittelutilasta oli kanahäkkivarastojen vuoksi käyttämättä, painonnostoaktiivi Rami Jokinen taustoittaa. Pienen suunnittelutuokion jälkeen kunta näytti vihreää valoa materiaalihankinnoille…

Evakkopuistossa puiden istutustalkoot

Lauantaina 7. toukokuuta kauniin keväisessä ja lämpimässä säässä kerääntyi kolmikymmenpäinen joukko puunistutus- ja siistimistalkoisiin Lempäälän Evakkopuistoon Kuljuntien varteen Moisiossa. Puistoon istutettiin 17 kappaletta puita, joista 11 oli Lempäälän nimikkopuita metsälehmuksia ja kuusi puistolehmuksia. Paikalla olivat edustajat Lempäälän kunnasta, Lempäälän seurakunnasta, Lions Club Lempäälästä, Haparaisten Nuorisoseurasta sekä Sakkola-Säätiöstä. Lisäksi paikalla oli lukuisa joukko yksityishenkilöitä. Puut saatiin…

Moottorisahat mukaan – Vapari-hallilla raivataan

Vapaaehtoisia tarvitaan puunkaato- ja tamppaustöissä Lempäälän Hakkariin puuhattavan monitoimihallin maastoa raivataan talkoilla ja hommiin kaivataan nyt talkooväkeä. Perjantaina 1. huhtikuuta järjestettävässä tapahtumassa raivataan Hakkarin koulun ja jäähallin väliseltä alueelta puuvartisia kasveja ja puita. Kokoontuminen aamulla alkavaan tapahtumaan on jäähallin parkkipaikalla. Moottorisahat, rautakanget ja lapiot ovat sopivia työvälineitä. Paksupohjaiset saappaat käyvät tamppaukseen. Paikalle tuodaan siirtolava oksia…

Siisteys pääosassa talkoopäivässä

Sohvia, kaappeja, akku, kodinkoneita, auton penkkejä, lasia, renkaita…Lempäälässä lauantaina 16. toukokuuta vietetyn talkoopäivän saldo oli melkoinen. Suurin osa talkoopäivän tapahtumaan ilmoitetuista reilusta 30 talkoista keskittyi roskien keruuseen tai alueiden siistimiseen. Lempäälän Seudun Samoojat ry:n pieni, mutta sitäkin tehokkaampi talkoojoukko ahkeroi Saarikonmäen laavulla. Laavu on suosittu retkikohde, ja talkoilijat kertoivat yleisimmin kerätyn roskan olleen pillimehun pilli…

Raitti komeaksi talkoilla

Muovipussi, kassakuitteja ja jäätelökääreitä lojuu tien varressa käden ulottuvilla. – Tuolla on vielä yksi, 4-vuotias Emma Sampakoski hihkaisee ja toimittaa muoviroskan hoitotäti Aila Ruhalalle. Emma sekä hoitokaverit, Niemen sisarukset Osmo, 3 ja Senja, 2, ovat maanantaina lähteneet perhepäivähoitaja Ruhalan kanssa kevätkävelylle ja noukkimaan roskia osana Lempäälän talkooviikkoa. Kuluvalla viikolla Lempäälässä vietetään talkooviikkoa, joka huipentuu tulevana…

Narvassa osataan talkoot

Svartmarkin tottijärveläinen torppa, paremmin tunnettu Vesilahden kotiseutumuseona, on harmaine hirsineen uhmannut ajan hammasta yli kaksisataa vuotta. Viimeksi rakennuksessa on asuttu 1960-luvulla, jonka jälkeen se on kahteenkin otteeseen siirretty ennen pystytystä nykyiselle paikalleen Narvaan Vilkinaron museoalueen koilliskulmaan. Melko pian pystytyksen jälkeen selvisi, että paikka olisi pitänyt valita huolellisemmin. Entinen laidun- ja peltomaa antoi myöden ja torpan…

Talkoillaan Lempäälä ja Vesilahti puhtaaksi

Lempäälän ja Vesilahden kunnat osallistuvat jälleen Talkoillaan – Suomi puhtaaksi -siivouskampanjaan. Kampanjan tarkoituksena on siivota talkoovoimin luontoa ja parantaa lähiympäristön viihtyisyyttä. Siivouskampanjan kohteita ovat yleiset alueet, kuten piha-alueet, teiden ja purojen varret, puistot ja metsiköt. Kunnat haastavat yhdistykset, yhteisöt, koulut ja päiväkodit siivoustalkoisiin. Kampanjasta vastaavat Lempäälän kunnan kestävän kehityksen työryhmä ja vihertyöryhmä sekä Vesilahden kunnan kestävän kehityksen työryhmä. Ilmoittautumisia ottaa…