tomi-tulonen

Nordea kohentaa tuntuvasti asemaansa Pirkanmaan markkinoilla

Tilaajille

Vuoden 2020 ensimmäinen neljännes toi kovaa kehitystä ja kasvua Nordealle Pirkanmaalla. Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen kertoo pankin kunnostautuneen niin asuntolainoituksessa kuin säästämisen ja sijoittamisen tuotteissa. – Erityisen kannustava ja merkityksellinen asia meille on, että asiakastyytyväisyys on kohentunut tuntuvasti, Tulonen sanoo. Nordea on saanut vahvaa myötätuulta purjeisiinsa. Pankki luonnehtii tämän vuoden ensimmäistä neljännestään vilkkaaksi. Muun muassa…

Aluejohtaja Tomi Tulonen nostaa framille nykytekemisen – Nordea-pomo odottaa uuden Tampere tänään -tutkimuksen kertovan Nordean riepottelun olevan taakse jäänyttä elämää

Tilaajille

Nordean riepottelun ajat saavat jäädä unholaan! Tehdyistä virheistä on otettava opikseen ja mentävä uudella viisaudella eteenpäin! Olennaista on nykyhetki ja tulevaisuus – se mitä olemme ja teemme tänään! Teesit kuuluvat Nordean elokuussa työnsä Tampereen toimipaikkajohtajana eli Pirkanmaan aluejohtajana aloittaneelle Tomi Tuloselle, 43. Pitkän linjan pirkanmaalainen nordealainen on vakuuttunut siitä, että hiljan konsernijohtajaksi noussut vähittäispankkitoiminnan huippuosaaja Frank Vang-Jensen viitoittaa Nordealle sellaisen reitin, että se vain vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurimpana finanssipalvelukonsernina. Myönteiset kasvun tuulet puhaltavat Pirkanmaallakin.