Toni Virkkunen

Juha Kuisma: Lempäälä-talo nousee. Kuvitelkaapa jos nostokurkia ei olisi…

Tilaajille

Kuntakeskuksen suuri monttu alkaa täyttyä rakennuksista, joista näyttävin on Lempäälä-talo. Samaten kävelysilta yli rautatien on paikallaan jokainen voi omilla silmillään hahmottaa kokonaisuuden. Nyt toteutuu se, jota kahdenkymmenen vuoden ajan on suunniteltu ja toivottu. Kuten kunnanjohtajapiireissä kestovitsinä kerrotaan: Mikä on kunnanjohtajien suosikkilintu? Vastaus: nostokurki. Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieliin, mitä on tarvittu, että tähän on…

Luottamustehtävissä reilusti yli 40 vuotta

Vaikka ensi vuonna 80 vuotta täyttävä ja vuodesta 2002 eläkkeellä ollut vanhempi lehtori Usko Gullstén ei enää asetu ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa, hän aikoo vielä viedä ainakin yhden asian kokoomuksen valtuustoryhmässä eteen päin. Hän on saanut kuntalaisilta palautetta, jonka mukaan VR:n on luopunut työssä kävijöiden suosiman junavuoron pysähdyksestä Lempäälässä. Helsingin suunnasta työpäivän päätteeksi kulkeva juna…

Tampere-Pirkkala halutaan kehittää Suomen kansainväliseksi kakkoskentäksi

Nyt noin 8–9 kymmenestä Tampereen seudun lentomatkustajasta jatkaa matkaansa Tampereelta Helsinkiin ja lentää sieltä eteenpäin. Suomessa jopa 60 prosenttia yli 500 kilometrin matkoista taitetaan henkilöautolla, vaikka ihmiset haluaisivat taittaa moisen matkan lentäen. Tarvetta vastaavasti Tampere-Pirkkalan lentokenttää halutaan kehittää niin, että vastaisuudessa sieltä olisi mahdollista lähettää vuosittain ilmojen teitse jopa useita miljoonia matkustajia. Tällä hetkellä Pohjoismassa…

Tulevaisuuden Lempäälä: vetovoimainen kaupunkikylä

Tulevaisuuden Lempäälässä voi olla pikkukaupunkimainen, vehreä kävelykeskusta. Selkeä ja tiivis korttelirakenne muodostuisi pääasiassa viisi–kuusikerroksisista rakennuksista. Ydinkeskusta rakentuisi junaradan ympärille ja yläpuolelle: radan ylitys olisi luonnollinen osa keskustaa, ennemminkin katu kuin silta tai kansi. Näin visioidaan Lempäälän Silta tulevaisuuten -hankkeen yleissuunnitelmassa. Kunnanvaltuusto hyväksyi suunnitelman 26. toukokuuta. Kunnanjohtaja Olli Viitasaari haluaa painottaa, että yleissuunnitelma ei ole kaava eikä…

Lempäälän keskustan kehittämissuunnitelmat konkretisoituvat pian

Lempäälän keskustan tulevaisuudesta saadaan konkreettisia suunnitelmia vuodenvaihteen tienoilla. Kunnanvaltuustolle esiteltiin viime viikon kokouksessa hankkeen nykytilannetta. Toni Virkkunen keskustan kehittämisen työryhmästä kertoi, että rakennusliikkeiden tekemät ratkaisumallit tähtäävät aidosti toteuttamiseen. Hän pitää kunnan ja rakennusliikkeiden sekä muiden toimijoiden yhteistyötä Lempäälässä poikkeuksellisen tiiviinä ja toimivana. Virkkunen korosti Lempäälän keskustan ainutlaatuista tilannetta. – Täällä on lähes rakentamaton keskusta. Kirkkopuisto…

Ideasta Ideaparkiksi

Harvassa 21 000 asukkaan kunnassa on huvipuisto, lähes kaikki suurimmat vaatekauppaketjut ja lukuisia ravintoloita. Puhumattakaan kahviloista, urheiluliikkeistä, erikoispuodeista ja muotikaupoista. Ei tätä kaikkea Lempäälässäkään olisi – ilman Ideaparkia. Liikekaupunki on toiminut Lempäälän Marjamäessä kuuden ja puolen vuoden ajan. Kun kauppakeskus aloitti vuoden 2006 lopussa, epäilijöitä riitti. Ei uskottu, että asiakasvirtaa riittää. Suuruudenhullua, Toivo Sukarille naureskeltiin. Nyt vuonna…

Ensin sisältö, sitten seinät

Millainen on ihanteellinen oppimisympäristö? Millainen on tulevaisuuden koulu? Vai kutsutaanko sitä kouluksi ollenkaan? Tätä kaikkea tutkitaan Lempäälän Hääkiven tulevaisuuslaboratoriossa. Iskusanoina ovat yhteistyö, avoimuus ja luova ideointi. Viikoittain Hääkivellä kokoontuva työryhmä visioi tulevaisuuden koulukylää. Tai kyläkoulua, miten vain haluat. Kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen on projektista silminnähden tohkeissaan. – Lähdemme aivan erilaisesta periaatteesta kuin yleensä. Normaalisti on olemassa…

Tampere-Pirkkala on maamme toinen kansainvälisten matkaketjujen solmukohta

Yhteyksien parantaminen maailmalle kuuluu osana Lempäälän Silta tulevaisuuteen -visiotyöhön. Kunnan keskustan kehittämisen ohella Lempäälässä katsellaan laajemmin Tampereen seutua ja koko Suomea: Miksi maan liikennöidyin moottoritie, valtakunnan päärata ja pirkanmaalainen lentokenttä eivät kohtaa? Lempäälässä on kiteytynyt ajatus kulkemisen helpottamisesta ja joustavista kansainvälisistä yhteyksistä.  Visioinnissa ovat nousseet vahvasti esiin matkaketjut ja niiden solmukohta Tampere-Pirkkalan lentokenttä. Sujuvia matkaketjuja…