valaistus

Valaistus Suomi 100 -ympäristöteoksessa

Koe ja viihdy rannassa -hankkeen, Lempäälän Kehitys Oy:n ja Lempäälän-Vesilahden Pursiseuran yhteistyönä valaistiin hankkeen toimesta talkoilla kesällä tehty Suomi 100 -ympäristöteos itsenäisyyspäivän aattona. Valot saavat olla paikoillaan vielä uuden vuoden yli terveysaseman alapuolisen alueen rantapolun varressa. Rantapolulla ei ole talvikunnossapitoa, joten liikkuminen siellä pitää tehdä varoen.   Elina Kivi

Valaistus kuntoon samalla maakaapeloinnilla

Lempäälän kunnan tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että vuoden 2016 investointiohjelman uusilta kaava-alueilta siirretään 90 000 euroa katuvalaistukseen pienkohteissa Harjutiellä, Väinölän alueella ja Kukonkorventien alueella. Sähkö- ja tietoliikenne operaattorit tekevät kyseisillä alueilla maakaapelointeja syksyn aikana. Alueiden katuvalaistukset  ovat huonokuntoisia ja niiden uusiminen on tarkoituksenmukaista yhteiskaivuna. Valaistuksen uusimisen kustannusarvio on  90 000 euroa.

Lempäälä säästää sammuttamalla katuvaloja

Lempäälän kunta on kokeillut katuvalojen sammutusta säästösyistä viime joulukuusta alkaen. Yösammutuksen tavoitteena on saada aikaan neljänneksen säästö vuosikustannuksista. Siihen päästään kunnan teknisen toimen selvityksen mukaan katuvalojen kolmen kuukauden kesäsammutusajan lisäksi toteuttamalla yösammutuksia kolmen ja puolen tunnin ajaksi. Sammutusajaksi on säädetty kello 0.30–4.00 lukuun ottamatta pääteitä, joiden valaistusta ei sammuteta lainkaan yöajaksi. Vuositasolla Lempäälässä kuluu katuvaloenergian…