VAsemmistoliitto

Muistokirjoitus

Hannu Lehikoinen   Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Hannu Lehikoinen on kuollut. Lempäälän Sääksjärven koulun luokan- ja matematiikanopettaja menehtyi yllättäen keskiviikkona 27. syyskuuta. 61-vuotias Lehikoinen toimi kunnallisissa luottamustehtävissä yli 30 vuotta. Ensimmäisen kerran hänet valittiin Lempäälän kunnanvaltuustoon vuonna 1997. Viime kevään kuntavaaleissa Lehikoinen oli edelleen Vasemmistoliiton ääniharava. Hän oli kuluvalla kaudella kunnanhallituksen ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen. Me Hannun puoluetoverit…

Onko uusi terveyskeskussairaala vailla riittävää henkilöstöä?

Lempäälään on valmistunut terveyskeskuksen laajennus, johon on liittynyt myös vuodeosaston paikkojen lisääntyminen. Vuodepaikkoja osastolla on nyt 56, joista on voitu ottaa käyttöön nykyisen henkilöstömäärän puitteissa vain 29. Kuitenkin tarve nykyisellään on ollut ottaa käyttöön 34–35 paikkaa. Paikkaluku saatiin nostettua 34:ään, kun osastolle palkattiin kolme määräaikaista työntekijää vuoden loppuun. Jotta tarpeeseen myös tulevaisuudessa pystyttäisiin vastaamaan, ehdotti…

Vasemmistoliitto ehdottaa Kosolaa ja Lehikoista

Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö ehdottaa Pirkanmaan Vasemmiston piirihallitukselle Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaiksi lempääläisiä sosiaalikasvattaja Satu Kosolaa ja opettaja Hannu Lehikoista. Lehikoinen on pitkänlinjan kunnallispoliitikko, kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen ja Vasemmiston puoluevaltuuston jäsen. Satu Kosola on sivistyslautakunnan jäsen, vasemmiston aktiivitoimija, muun muassa vaihtotori-idean vastaava. Pirkanmaan Vasemmisto voi nimetä huhtikuussa 2015 järjestettäviin eduskuntavaaleihin Pirkanmaalta 19 kansanedustajaehdokasta.

Vaihtotori Kuljussa

Kuljun työväentalolla viime talvena järjestetty vaihtotori tulee taas. Vasemmistoliiton Lempäälän Kunnallisjärjestö ry järjestää samanlaisen tapahtuman samassa paikassa lauantaina 6. syyskuuta. – Tavaraa voi tuoda aamusta, ja vaihtotori sulkeutuu iltapäivällä. Kannattaa tulla ja tuoda omat tarpeettomat tavarat kiertoon. Lempäälän Vasemmisto tarjoaa kahvia, mehua ja löytämään jotain itselle sopivaa, sanoo Satu Kosola.