Vesilahden Kokoomus

Vesilahden Kokoomus palkitsi jäseniä ansiomerkein

Tilaajille

Vesilahden Kokoomus palkitsi ansioituneita yhdistyksen jäseniä syyskokouksessaan 20. marraskuuta. Kokouksessa oli mukana myös Vesilahden uusi kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen, jonka kanssa käytiin keskusteluja Vesilahden kunnan tavoitteista ja haasteista. Syyskokous valitsi Kristiina Pispalan jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Hallituksen jäseniksi valittiin Harri Tapanainen (vpj.), Valto Sorva (siht), Anneli Kesola, Mervi Lumia, Henri Marttila ja Soila Simola.

Yrittäjyydestä haettiin ratkaisua Turpakäräjillä

Vesilahden Turpakäräjät jatkuivat 16. marraskuuta Kokoomuksen ja Vihreiden puheenvuoroilla. Kurkituvan sohvalla keskusteltiin muun muassa kyläpolitikoinnista ja Vesilahden elinvoimasta. Kokoomusta edustamassa olivat Anneli Kesola, Mervi Lumia ja Mika Allén. Puolueen ykkösteema vaaleissa on selkeä. – Ykkösteema on se, että on yksi Vesilahti. Täällä ei ole kylät vastaan Kirkonkylä. Tai ei saisi olla sitä mentaliteettia. Pitäisi pystyä…

Vesilahden Kokoomuksessa muutoksia

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen oli vauhdittamassa kuntavaalikampanjaa Vesilahden Kokoomuksen syyskokouksessa, jossa puheenjohtajan nuija vaihtui Kristian Lellalta Kristiina Pispalalle. Vesilahden Kokoomuksen hallitus on vuoden 2017 alusta: pj. Kristiina Pispala, varapuheenjohtaja. Harri Tapanainen, sihteeri Soila Simola, rahastonhoitaja Jaana Salopuro ja muut jäsenet Anneli Kesola, Mervi Lumia sekä Tarja Heino Tolonen. Vaalipäällikkönä toimii yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Jussi Virtamo. Kristian…

Lellalle myönnettiin ero

Kunnanvaltuusto myösi maanantaina 29. elokuuta eron valtuutettu Kristian Lellalle (kok.) kaikista luottamustehtävistä. Syynä eroon on muutto pois paikkakunnalta. Lellan tilalle Vesilahden kunnanvaltuustoon nousee Tarja Heino-Tolonen ja ensimmäiseksi varavaltuutetuksi Panu Bergius. Hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajaksi ja teknisen jaoston varajäseneksi Kristian Lellan tilalle valittiin Panu Bergius ja vaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi valittiin Harri Tapanainen. Valtuustoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Vesilahden Kokoomus on valinnut Anneli Kesolan.