Vesilahti

Henkilöstösäästöjä haetaan yt-neuvotteluilla

Vesilahden kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut Vesilahdessa. Neuvotteluissa tullaan käsittelemään ainakin ensi vuoden lomarahojen leikkaamista tai  muuttamista vapaapäiviksi ja harkinnanvaraisista palkantarkistuksista pidättäytymistä. Jatkossa myös sijaisten ja muun määräaikaisen henkilöstön käyttöä vähennetään. Yt-neuvotteluissa käsitellään lisäksi palkattomia virka- ja työvapaita sekä luonnollisen poistuman hyödyntämistä. Kunta kannustaa henkilöstöään palkattomiin vapaisiin niin kutsutuilla ostovapailla. Ostovapaa sitä…

Laukko muuttuu kartanokyläksi

  – Teemme Laukosta omalla tavallaan Suomen hienoimman kartanomatkailupaikan, maalailee Liisa Lagerstam Laukon tulevaisuutta. Lagerstam kertoo suunnitelmista silminnähden innoissaan. Yhden alku on kuitenkin toisen loppu, ja uudistuksen myötä Laukon menestyksekäs taival hevosten kasvattajana tulee tiensä päähän. Isänsä Juhani Lagerstamin elämäntyötä ravihevosten parissa jatkanut Erkki Lagerstam  siirtyy hevosharrastajaksi, ja kartanosta vastaa jatkossa Liisa Lagerstam miehensä Jouni Minkkisen kanssa….

Kuntien tehtäviä karsittava

1. On viisi vaihtoehtoista organisointitapaa (tiivistyvä yhteistyö, yhdentyvä kaupunkiseutu, metropolihallinto, eurooppalainen kaupunki – Tampere, yksi kunta (Tampere). Mikä mielestäsi on paras vaihtoehto? Ja miksi?   Mielestäni paras vaihtoehto löytyy Metropolimallin ja Eurooppalainen kaupunki-mallin parhaat puolet yhdistämällä. Nyt on tärkeää miettiä näiden mallien sisältöjä palveluiden kannalta. Rauno Saaren selvitys antaa meille hyvän lähtökohdan yhteiseen pohdintaan ja…

Verot nousevat Vesilahdessa

Vesilahden kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle sekä tuloveron että kiinteistöveron nostamista ensi vuodelle. Tuloveron korotuksi esitetään yhtä prosenttiyksikköä, 20,5 prosentista 21,5 prosenttiin. Vuonna 2015 tuloveroprosentti pysyisi samana, mutta vuonna 2016 vero nousisi vielä 0,5 prosenttiyksikköä 22,00 prosenttiin. Yhden prosenttiyksikön veronkorotus lisää kunnan verotuloja noin 650 000 euroa. Yleistä kiinteistöveroa esitetään nostettavaksi 0,80 prosentista yhteen prosenttiin ja vakituisten…

Alatalo ehdottaa Vesilahdelle päällysterahoja

Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) ehdottaa talousarvioaloitteessaan valtion ensi vuoden budjettiin määrärahoja Vesilahdelle. Maantie 301 välillä Keihonen–Kilpala on osittain huonokuntoinen, ja se tarvitsee Alatalon mukaan päällysteen parantamista. Kustannusarvio on noin 1,8 miljoonaa euroa. Alatalo jätti torstaina talousarvioaloitteen valtion ensi vuoden budjettiin. Mikko Alatalo on eduskunnassa liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen. Hänen mielestään budjetin liikennepolitiikasta paistaa läpi säästöt ja…

Seutuselvityksen yleisötilaisuus Vesilahdessa ja Lempäälässä

Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu -selvitystyötä esitellään Vesilahdessa ja Lempäälässä. Kaikille avoimet keskustelutilaisuudet pidetään Vesilahdessa 30. syyskuuta Vesilahden yläasteella (Koulutie 2) kello 17. Lempäälän vuoro on 2. lokakuuta Hakkarin koululla (Ahertajantie 2) kello 17.30. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita keskustelemaan, pohtimaan ja jakamaan mielipiteitä siitä, millaisella kaupunkiseudulla kuntalaiset haluavat tulevaisuudessa asua. Seutuselvityksessä keskitytään seudun organisointiratkaisujen mietintään ja…

Perhe-elämä ja musiikki ne yhteen kuuluu

Retropopia ei alun perin suunniteltu pariskuntabändiksi. Saila Ojala päätyi yhtyeen keulakuvaksi ikään kuin sattumalta. – Kuulin Sailan laulua ensimmäisen kerran Villihanhen karaokessa joskus 2000-luvun alkupuolella. Vielä silloin en tosin ajatellutkaan häntä Retropopin laulajana, kertoo yhtyeen biisintekijä Tommi Ojala. Tuosta illasta ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Saila jo lauloi demolauluja Retropopin ensimmäiselle singlelle Pieni ja ihmeellinen….

Asuntojen hinnat painuvat koko ajan alemmas

Eikö asuntosi meinaa käydä kaupaksi? Et ole poikkeus. Tilanne markkinoilla on nyt kinkkisempi kuin aikoihin. Asuntolainat ovat yhä tiukemmassa. Kuluttajat luottavat yleiseen taloustilanteeseen koko ajan vähemmän. Uusia asuntolainoja kysytään aiempaa harvemmin. Asuntojen myyntiaikakin pitenee enenevissä määrin. Näin arvioi Suomen hypoteekkiyhdistys tuoreessa katsauksessaan Suomen asuntomarkkinoihin. Yhdistyksen mukaan markkinat hyytyvät loppukesän ja syksyn aikana, kuten oli odotettavissa. Kauppa käy,…

”Vesilahti liitetään Lempäälään viiden vuoden kuluessa”

Yhteiskuntamme on tienhaarassa. Moni merkittävä asia vaatii ratkaisua. Mitä pikemmin ne ratkaistaan, sitä vähemmillä vaurioilla selvitään. Suomessa käydään tällä hetkellä kolmen harhan viivytystaistelua. Kuvitellaan, että ihmiset haluavat asua pienillä paikkakunnilla. Ajatellaan, että syrjäseutujen palveluja voidaan ylläpitää nykyisellä tasolla. Uskotaan, että pienet kunnat pystyvät pysymään itsenäisinä. Jo vuosikymmeniä on tapahtunut muuttoliikettä syrjäalueilta taajamiin ja ennen kaikkea…

Kunnan kiinteistöistä tullut arvaamattomia kustannuksia

Vesilahden kuluvan vuoden tilinpäätös jää alijäämäiseksi huolimatta talouden tervehdyttämisohjelmasta. Talousarvio on vajaat 700 00 euroa alijäämäinen.Näin toteaa kunnanjohtaja Erkki Paloniemi osavuosikatsauksessaan. Paloniemen mukaan epävarmuutta aiheuttaa se, kertyykö verotuloja niin paljon kuin talousarviossa on ennakoitu. – Suurin lisämenopaine kohdistuu kunnan kiinteistöihin. Kosteus- ynnä muita samanlaisia ongelmia putkahtelee jatkuvasti. Ne tuovat ennalta arvaamattomia kustannuksia kaventaen tehtyjä säästöpäätöksiä, kirjoittaa Paloniemi. Lisäksi kunnanjohtaja…

Vesilahti takaa Tavase-lainaa

Vesilahti sitoutuu Tavase Oy:n puolesta 42 142 euron suuruiseen omavelkaiseen takaukseen Tampereen kaupungin yhtiölle myöntämän 5,5 miljoonan euron lainan takaisinmaksamisesta. Tämä takaus korvaa Vesilahden kunnanvaltuuston aiemmin vastaavaan tarkoitukseen hyväksymäyä takaukset. Tekopohjavesihanke Tavase tarvitsee lisärahoitusta, jotta muun muassa vesilain mukaiseen lupahakemukseen liittyviin muistutuksiin ja lausuntoihin voidaan laatia vastineet. Tavase Oy:n osakkeenomistajat ovat sitoutuneet antamaan yhtiön puolesta lainatakauksia tarvittaessa. Tampere korotti…

Kinnarin lomamökit vaihtoi omistajaa

Mökki numero 14 ei ole kaukana naapurimökistä, mutta pihapiiri on suojassa katseilta ja Hauenparmanlahti kimmeltelee elokuun lämmössä parin kävelyaskeleen päässä. Omasta rauhasta nautiskelemaan saapuneet Markku ja Riitta Noronen ovat suunnanneet lomillaan näihin maisemiin Vesilahden Hinsalaan kohta jo parinkymmenen vuoden ajan. Isäntäväki ja vuokralaiset ovat tänä aikana ehtineet tutustua kunnolla ja myös ystävystyä. Hyvinkääläisparilla on vain…

Vesilahti sitoutumassa Tavasen takaukseen

Tekopohjavesihanke Tavase tarvitsee lisärahoitusta, jotta muun muassa vesilain mukaiseen lupahakemukseen liittyviin muistutuksiin ja lausuntoihin voidaan laatia vastineet. Tavase Oy:n osakkeenomistajat ovat sitoutuneet antamaan yhtiön puolesta lainatakauksia tarvittaessa. Vesilahden kunta on kunnanhallituksen päätöksen myötä sitoutumassa  hieman yli 3 000 euron suuruiseen omavelkaiseen takaukseen Tampereen kaupungin Tavaselle myöntämän 400 000 euron lainalisärahoituksen vakuudeksi. Sitoutuminen on kunnanvaltuuston päätöstä vaille sinetöity. Tavase Oy on…