Vesilahti

Vesilahdessa vaikutettiin yhdessä

Vesilahden nuorisovaltuuston jäsenet järjestivät lauantaina 25. huhtikuuta kunnan päättäjille tapahtuman, jonka tavoitteena oli edistää päättäjien ja nuorten välistä vuorovaikutusta, lisätä avoimuutta ja yhteistyötä sekä tuoda nuorisovaltuutetuille tietoa kunnan päättäjistä ja vaikuttamisesta. Tapahtumaan osallistui seitsemän nuorisovaltuutettua, viisi kunnan luottamushenkilöä, liikunta- ja nuorisosihteeri sekä nuorisovaltuustoa ohjaavat nuorisotyöntekijät. Tapahtuma alkoi 13.00 nuorisovaltuuston puheenjohtajan Susanna Mäkelän tervetulosanoilla ja paikallaolijoiden…

Kesätori avattiin yhteisellä ilonpidolla Vesilahdessa

– Tällaiset tapahtumat luovat yhteishenkeä ja pitävät kylän vireänä, toteaa Karita Pokela, joka oli viime perjantaina 24. huhtikuuta saapunut Vesilahden Kesonkulman kesätorin avajaisiin 2-vuotiaan tyttärensä Emilian ja 5-vuotiaan poikansa Eetun kanssa. Vesilahtelainen Pokela kertoi iloitsevansa paikallisista tapahtumista ja käyvänsä niissä aina mahdollisuuksien mukaan. – Täytyyhän sitä osallistua, kun kerta järjestetään. Tapahtumat tuovat piristystä arkeen. Kesätorin…

Suvultaan suuria

Lempääläiset ja vesilahtelaiset ajattelevat toisistaan pääasiassa mukavia ajatuksia. Mutta ovatko lempääläiset mukavia siksi, että he ovat entisiä vesilahtelaisia? Entä johtuuko vesilahtelaisten kelvollisuus heidän lempääläisistä juuristaan? Kumpi pitäjä olikaan se emäpitäjä ja kumpi tulee aikanaan saamaan suuremman painoarvon vielä kirjoittamattomilla historiankirjojen lehdillä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin etsittiin vastauksia, kun herrasmiesväittelijät Juha Kuisma Lempäälästä ja Yrjö…

Kevät toi Yilmazin ja kebabin

Grillivaunun viereen on taas ilmaantunut kellertävä farmari-Golf, vaunun takaovi on raollaan ja sisältä kajastaa valo. Kevät on saapunut Vesilahden Kirkonkylään ja tuonut tullessaan kebabin. −Tammi-helmikuussa vaunua ei pidetty auki. Kun on kovia pakkasia, kaikki paikat jäätyvät, eikä täällä tarkene olla, selvittää tiskin taakse palannut kokki-myyjä Yilmaz Giray, 53. Kunnan tontilla seisova, auton perässä vedettävä grillivaunu…

Paloniemi ei aio olla Vesilahden viimeinen kunnanjohtaja

Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi astui virkaansa maaliskuun 1. päivänä vuonna 1994, samana päivänä kuin presidentti Martti Ahtisaari. – Muuten uramme eivät muistuta toisiaan. Presidenttiytensä jälkeen Nobel-palkittu Mara kunnostautui merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Minä olen viihtynyt Vesilahdessa, naurahtaa 60 vuotta keskiviikkona 15. huhtikuuta täyttävä Paloniemi. Paloniemi on vasta toinen vuonna 1869 perustetun Vesilahden kunnanjohtajan virkaan valittu henkilö….

Talouden tasapainottamisohjelma alkaa purra

Vesilahden kunnan talouden tasapainottamisohjelma on alkanut jo vuoden 2014 aikana vaikuttaa menoja pienentävästi. Vesilahden kuntatalouden vuoden 2014 talousarvion toteutuma oli selvästi arvioitua parempi, mutta kuitenkin 396 500 euroa alijäämäinen. Alijämä oli jo neljäs peräkkäinen. Kunnanhallitus esittää tilikauden alijäämäksi jäävän 396 500 euron siirtämistä edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille, minkä jälkeen tiilillä on runsaan 1,8 miljoonan euron ylijäämä. Tarkastuslautakunta käsittelee…

Kysely: millainen uuden kirjaston pitäisi olla?

Vesilahden kunta pyytää kuntalaisia mukaan uuden kirjaston suunnitteluun. Kuntalaisia rohkaistaan kertomaan ideansa, millaiselta uuden kirjaston tulisi näyttää ja mitä toimintoja siellä pitäisi olla. Ideoita uuden kirjaston ulkonäköön, palveluihin ja toimintoihin kerätään kunnan internetsivuilla osoitteessa www.vesilahti.fi maaliskuun loppuun asti. Ideat julkaistaan nimettöminä kunnan nettisivulla ja niitä hyödynnetään Tampereen Teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoille järjestettävässä suunnittelukilpailussa. Uuden kirjaston rakentamisesta…

Parkkila luotsaa Vesilahden kirkkovaltuustoa

Seppo Parkkila (Kok.) luotsaa Vesilahden kirkkovaltuustoa puheenjohtajana alkaneen kaksivuotiskauden. Varapuheenjohtajaksi kirkkovaltuusto valitsi Tarja Vilppolan (Kesk.).   Vesilahden seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenet vuosille 2015–2016:   Harri Henttinen, neuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Lahja Ali-Löytty (Kesk.) Panu Bergius (Kok.) Maria Forsman (Kesk.) Markku Kankainen, neuvoston varapuheenjohtaja (Kesk.) Anneli Kesola (Kok.) Mari-Anne Luukas (Kesk.) Valto Sorva (Kok.) Hans Vaasvainio (Kesk.)

Sote-uudistus ja valtionosuuksien supistukset vievät Vesilahdelta 2,5 miljoonaa euroa

Torstaina tulivat valtiovarainministeriön alustavat sote-uudistuksen laskelmat julki. Kuntakohtainen lisämeno oli Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemen mukaan pelättävissä. Hän ei kuitenkaan tässä vaiheessa lähde arvioimaan tuloveroprosenttiin kohdistuvaa korotuspainetta. – Sote-uudistuksen 83 euron asukaskohtainen lisämeno oli pelättävissä. Huomioiden tämän sote- uudistuksen lisäksi 2015 alussa voimaan tulevan valtionosuusuudistuksen sekä jo tehdyt muut valtionosuuksien supistukset Vesilahden kunta menettää vuodessa valtionosuuksia 522…

Auto suistui tieltä Vesilahdessa

Vesilahdentiellä sattui henkilöauton ulosajo 5. joulukuuta kello 05.43. Vuonna 1995 syntynyt nainen oli ajanut Vesilahdentietä Vesilahden suuntaan, kun hän oli loivasti oikealle kääntyvässä kaarteessa ajautunut tien vasemmalle puolelle penkkaan ja siitä edelleen pellolle. Tapahtumapaikalla tie oli erittäin jäinen. Ulosajon seurauksena nainen loukkasi itseään ja hänet toimitettiin terveyskeskukseen tarkastuttamaan vammansa.

Vesilahden uusi nuorisovaltuusto aloitti toimikautensa

Vesilahdessa toimikautensa syksyyn 2014 päättävä nuorisovaltuusto on valinnut seuraajansa. Mukaan nuorisovaltuuston toimintaan haettiin kirjallisella hakemuksella syyskuussa 2014. Uudessa nuorisovaltuustossa on mukana yhdeksän 13–18-vuotiasta vesilahtelaisnuorta, joista viidellä on jo kokemusta nuorisovaltuuston toiminnasta edelliseltä toimikaudelta. Uusi nuorisovaltuusto valitsi ensimmäisessä kokouksessaan 25. marraskuuta Vesilahden nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi Susanna Mäkelän (17) Lempäälän lukiosta. Varapuheenjohtajana toimii Samuli Kantola (18) Kalevan lukiosta….

Kuinka käy Ahtialan päiväkodin?

Ei mene Vesilahdella taloudellisesti hyvin – mutta ei myöskään niin huonosti, että Ahtialan päiväkoti kannattaisi lakkauttaa. Tätä mieltä oli selvä enemmistö rämsööläisistä vanhemmista ja alueen asukkaista, kun päiväkodilla järjestettiin keskiviikkona keskustelu- ja infotilaisuus päiväkodin toiminnan jatkosta. Paikalla oli kyläläisten lisäksi kunnan edustajia ja viranhaltijoita. Vesilahden toukokuussa hyväksymässä kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa on päätetty, että Ahtialan päiväkodin…