yleisötilaisuus

Hiiroksentien kaavan ääressä jälleen yleisöä, virkahenkilöitä ja poliittisia päättäjiä – kipukohtina katu- ja liikennejärjestelyt sekä parkkipaikat

Tilaajille

Lempäälän kunnanvaltuusto päätti lokakuun alussa niukalla enemmistöllä palauttaa Hiiroksentien kaavamuutoksen takaisin valmisteluun. Pääperusteena palauttamiselle oli alueen luonteen muuttuminen massiivisen kerrostalorakentamisen jälkeen. Lue: Kunnanvaltuusto ei hyväksynyt Hiiroksentien kaavamuutosta – Asia palautettiin valmisteluun. ”Paikka ei sovellu näin massiiviselle rakentamiselle.” Marraskuun 21. päivä Himminkodon ruokasalissa järjestettiin laaja yleisökuuleminen, johon osallistui yli kolmekymmentä alueen omakotiasujaa ja rakennusliikkeen edustajia. Paikalle…

Hauralantien itärannan asemakaava toisen kerran yleisön puntarissa – Tielinjaukset ja kulkuliittymät mietityttivät erityisesti yleisöä

Tilaajille

Joulukuussa viime vuonna oli Hauralan itärannan asemakaavan ensimmäinen palautetesti. Nyt yleisön arvioitavana oli keväällä 2019 korjattu ja myös paranneltu versio, jota esitteli kunnan kaavoituspäällikkö Maija Villanen. Kiinnostuneita kuulijoita ja kommentoijia oli Lempoisten koululla 3. lokakuuta alun kolmattakymmentä. Mukana olivat myös katusuunnittelusta vastaava insinööri Jukka Markkanen ja puurakentamiseen erikoistuneen Pohjola Talotuotanto Oy:n asiantuntija Jukka Naskali assistenttinsa…