”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.” Joh. 10: 14. ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunne ne, ja ne seuraavat minua.” Joh. 10:27.
Kukaan meistä kuolevaisista ei voi väittää täydellisen varmasti aina tunnistavansa Hyvän Paimenen äänen. Näin Raamattu todistaa ja joka muuta väittää ei pysy totuudessa. Me olemme jokainen kristittykin kuin uhmaikäisiä lapsia Herran lammastarhassa: ”Nuorina karitsoina” kuuntelemme ja seuraamme mieluusti Paimentamme ja pelkkää kokemattomuuttamme eksymme joskus hänen helmoistaan pimeyden poluille. Heti kun Hän taas kutsuu meitä, palaamme nöyrinä ja katuvaisina Hänen luokseen. ”Vanhoina lampaina” luulemme jo osaavamme kulkea oikeita polkuja omin neuvoin emmekä aina kiinnitä huomiotamme Hyvän Paimenen ”hiljaisiin” varoituksiin. Paimen joutuu sitten korottamaan ääntään tai jopa käyttämään ”vitsaansa ja sauvaansa”, eikä se tunnu mukavalta.
Johanneksen evankeliumin 10. luvussa Jeesus puhuu paimenen roolistaan ja siitä, miten ihmiset suhtautuvat eri tavalla häneen: toiset luottavat ja kuuntelevat mielellään hänen ohjeitaan. Toiset taas kuulevat jotain aivan muuta: Jumalan pilkkaa, herjauksia ja väitteitä pahan hengen vallassa olemisesta. On merkillistä, että samoja ääniä, sanoja sekä lauseita kuulevat ihmiset kokevat Jeesuksen puheet aivan vastakkaisilla tavoilla. Jakeessa 26 Jeesus sanoo: ”Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani.” Matteuksen 16. luvussa Jeesus sanoo Pietarille, joka on juuri nimennyt hänet Messiaaksi, Jumalan voidelluksi: ”…Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa…” Pyhä Henki on tässä ollut viestin välittäjänä, vaikka Pietari ei vielä tuossa tilanteessa sitä itse ymmärtänyt. Samalla tavoin Pyhä Henki toimii nykyäänkin Hyvän Paimenen viestien välittäjänä, muistuttaa Hänen sanoistaan, virkistää muistiamme, antaa oikeat sanat suuhun oikeaan aikaan jne. Uskon vankasti, että samalla tavalla Hän on ollut mukana Raamatun kirjoittamisessa ja kokoamisessa, joten voin luottaa siihen, ettei siellä sanota mustaa valkoiseksi tai päinvastoin. Uskon tunnistavani Hyvän Paimenen äänen juuri siitä, että sen viesti ei ole ristiriidassa Raamatun ydinviestin, eikä minkään erityisviestinkään kanssa. Nykyään pidetään rakkautta Jumalan ainoana ominaisuutena ja silloinkin näytään tarkoitettavan hyväntahtoista leväperäisyyttä. Unohdetaan Jumalan muut tärkeät ominaisuudet: äärimmäinen totuudellisuus, Hänen odotuksensa tahtonsa noudattamisesta ja oikeudenmukaisuus, jotka ovat taustana sille, että me tarvitsemme Sovittajaa ja Vapauttajaa. Ellei Hyvä Paimen meitä ohjaa, meistä tulee Raamatun fariseusten kaltaisia, jotka miettivät pyhyyden sääntöjä inhimilliseltä pohjalta: Pyhittäydy pysymällä erossa ”julkisyntisistä”, mittaamalla sapatinmatkoja, sapattina ei saa parantaa edes sanan voimalla jne. Nykyään näyttää siltä, että kaikki on sallittua, syyllisyydestä ja synnistä ei saa puhua, mitään ei tarvitse katua eikä paholaista ole olemassa eikä enkeleitäkään ja kaikki pääsevät taivaaseen, Raamattukin on vain inhimillinen kokoelma väärinkäsityksiä, jotka nykyihminen suuressa viisaudessaan pystyy korjaamaan. Uutisista ja maailman historiasta voimme päätellä, ollaanko menossa parempaan suuntaan.
”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.” Joh. 10:27–29.
Jouko Rautkivi
