Juha Knuutilan maissipellon sato ei ole ollut aivan odotetunlainen

Miehen mittainen ei ole riittävän korkea

Knuutilan pellolta saa jo hyvän kokoisia maissintähkiä.

Knuutilan pellolta saa jo hyvän kokoisia maissintähkiä.

Maissin viljely onnistuu myös näillä leveysasteilla, jos kesä on aurinkoinen ja maaperä tarpeeksi kevyttä. Ihanteellinen kasvupaikka on etelärinteessä sijaitseva, hyvin läpäisevä hietamaa.

Myös Lempäälässä viljellään maissia. Juha Knuutilalla on kuuden hehtaarin maissipelto Turuntien varressa, lähellä Hulausjärven pohjoispäätä. Knuutilan pellolla kasvaa rehumaissia. Ihmisten ruokapöytään se ei sovellu yhtä hyvin sokerimaissi.

Korkeimmillaan Knuutilan maissi kohoaa parin metrin korkeuteen.

Korkeimmillaan Knuutilan maissi kohoaa parin metrin korkeuteen.

Kesä on ollut lämmin ja aurinkoinen, mikä on maissille mieleen.Yle Uutisten mukaan esimerkiksi Etelä-Savossa maissisato on ollut poikkeuksellisen runsas. Knuutilan pellolla tilanne ei ole aivan odotetunlainen.

– En tiedä mikä siinä on. Ilmeisesti maaperä ei ole sopivaa. Se on tässä tällaista savista suota, toteaa Knuutila.

Kokeilupelto ensimmäistä kesää

Syyskuun alussa Knuutilan maissikasvusto kohoaa korkeimmillaan miehen mittaisena. Sen tulisi kuitenkin olla huomattavasti korkeampaa.

Pirkanmaalla maissin viljeleminen ei ole kovin yleistä. Knuutila tietää, että ainakin Pälkäneellä on ollut komea maissipelto jo muutamana kesänä.

Itse Knuutila viljelee maissia ensimmäistä kesää. Hänen isällään on aiemmin ollut hehtaarin verran maissia, ja silloin sato oli varsin hyvä.

– Saa nähdä, koetanko viljellä maissia vielä ensi kesänäkin, kommentoi Knuutila.

Harkitsevainen asenne on helppo ymmärtää. Maissin viljelyssä on Suomessa riskinsä. Yksikin hallayö voi koitua sadolle kohtalokkaaksi.

Knuutila kertoo, että maissisato korjataan syys–lokakuun vaihteessa. Korjuu tapahtuu ajosilppurilla, joka vaatii omanlaisen teränsä maissin keräämiseen.

Pellolla on pinta-alaa yhteensä kuusi hehtaaria.

Pellolla on pinta-alaa yhteensä kuusi hehtaaria.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>