Ensimmäisenä kunnon pakkasaamuna kävelin kolmevuotiaani kanssa kohti Kuokkalankulmaa. Jo kävely automatkan sijaan herätti tytössä suurta riemua, mutta erityisesti sen tekivät tuhannet pikkuiset tähdet, joita pakkasyö oli taikonut puihin, tiehen, aitoihin ja nurmikkoon.
Lapsen silmin moni asia näyttää ihmeelliseltä, jännittävältä ja ainutlaatuiselta. Niin kai myös joulu.
Käsite ”lapsuuden joulu” on kevyen sokerikuorrutteen päällystämä ja enkelikellon kilinän kyllästämä. Kun muistelen omia lapsuuteni jouluja mieleen palaa ensimmäisenä se ihana äänekäs isovanhempien, tätien ja serkkujen joukko, jonka kanssa vietin lapsuuteni joulut. Toisena mieleen palaa elävästi uunista nouseva kinkuntuoksu ja sen ainoastaan jouluun assosioituva maku. Kolmantena muistan sen suunnattoman riemun ja jännityksen, jonka avaamaton pakettikasa aiheutti. Ja olihan se jännittävää kurkkia ikkunasta hämyiseen, lumiseen iltaan ja odottaa, milloin joulupukki tulee.
Sitä huolettomuutta ja tunnelmaa, joka lapsuuden jouluina vallitsi, tuskin enää pystyy koskaan tavoittamaan. Enkä ehkä haluaisikaan.
Vanhemmaksi tuleminen tuo jouluihin taas uuden ulottuvuuden. Joulun järjestäminen tuntuu nyt kahden lapsen äitinä erityisen tärkeältä, ihanalta ja palkitsevalta. Se ei enää ole sitä piinaavaa, malttamatonta odotusta ja kalenterinluukkujen laskemista mitä lapsena. Se on suunnittelua, kodin koristelua, lahjojen miettimistä ja hankintaa, ruokaohjeiden keräilyä, joulukorttien askartelua ja jouluvalojen asennusta.
On ihana seurata sitä riemua, mitä lähestyvä joulu ja pöydille laitettavat tontut saavat lapsissa aikaan. On suloista kuunnella, kuinka vilpitön on lapsen usko joulun taikaan. Tosin nykyään joka toinen päivä postilaatikkoon kolahtavat paksut lelukuvastot, vievät lapsen joulunodotusta helposti siihen materialistiseen suuntaan, missä aikuiset vuosi toisensa jälkeen tarpovat joulutarjousten, älypuhelimien, pyjamien, piikkimattojen tai hiilihapotuslaitteiden perässä pitkin supermarkettien loputtomia käytäviä.
Vaikka lahjatoiveet ovatkin osa lähes jokaisen lapsen joulua, luulen, että ne elävimmät ja rakkaimmat muistot lapsuuden jouluista syntyvät jostain aivan muusta kuin lelukuvastoista. Ne syntyvät kauniista musiikista, kynttilänvalosta, piparintuoksusta, jouluaskarteluista ja siitä leppoisasta yhdessäolosta, mille joulu tarjoaa kuin tarjoaakin joka vuosi mahdollisuuden. Tärkein asia, mitä voin vanhempana tehdä, on välttää turhaa joulustressiä, nauttia ja touhuta lasten kanssa.
Oikeastaan nautin tästä ”aikuisuuden joulusta” enemmän kuin niistä muistojen kultaamista lapsuuden jouluista. Rakkaus lapsiin, tärkeiden asioiden arvostaminen ja monet eletyt joulut antavat sellaista syvyyttä tälle kynttilöiden ja valosarjojen valaisemalle pimeälle ajanjaksolle, että lapsuuden suklaakonvehdin tai paketin auki rapisteleminen jää selvästi toiseksi.
Toivon omille lapsilleni jäävän kauniit muistot heidän lapsuuden jouluistaan. Ehkäpä he sitten aikuisiksi ehtiessään osaavat myös nauttia joulusta ja joulupuuhista, niin kuin minä nyt. Ehkäpä he saavat joskus omia lapsia ja minä saan jouluuni sen kolmannen ulottuvuuden.
Riikka Reini,
opettaja ja äiti
