Urheiluvuosi 2014 alkoi suomalaisittain mahtavalla tavalla, kun Suomen 20-vuotiset nappasivat jääkiekossa suuren yleisön yllätykseksi kultaa. Mukana mitalien vuolennassa oli kaksi lempääläistä sankaria: tuulialalainen 19-vuotias Henrik Haapala pelaajana ja höytämöläinen 43-vuotias Janne Jansson huoltajana.
Kultahumusta on puolisentoista viikkoa aikaa, ajatukset ovat jo hiukan selkiytyneet ja tietoisuuteen sankareilla on tullut ajatus: jotain suurta on tullut tehdyksi.
Haapalalle (HH) ja Janssonille (JJ) esitettiin kymmenen kysymystä MM-kisoista ja vähän muustakin jääkiekosta.
Mitä olisitte ajatelleet, jos hyvä haltija olisi päivää ennen MM-kisoihin lähtöä kuiskutellut korvaan, että kultaa tulee?
HH: – Olisin sanonut, että kelpaa. Totta kai joukkue ajatteli ennen kisoja, että kaikki vastustajat pitää voittaa, mutta toki suurelta yleisöltä ja medialta ei odotuspaineita juurikaan meille asetettu.
Oliko jotain yksittäistä syytä, joka teki Suomen tästä joukkueesta näin ainutlaatuisen?
HH: – Joukkuehenki oli hyvä, valmennus Karri Kiven johdolla oli osaava, mutta mitään poppakonsteja tai ohjenuoraa ei ole olemassa siitä, kuinka hyvästä joukkueesta tulee voittava joukkue.
JJ: – Olen ollut monen MM-kisajoukkueen matkassa mukana ja nekin ovat olleet loistavia sakkeja. MM-turnauksessa kaikki on pienestä kiinni, yksi töppäys ja kisat voivat olla ohi. Sanoisin, eittätämä joukkue kasvoi henkisesti hurjasti.
Miten vertaisitte MM-pelien tasoa esimerkiksi kotimaiseen SM-liigaan?
HH: – Vauhti on ajoittain kovempaakin, mutta pelisysteemi ei ole niin loppuun saakka hiottu, kuten vaikka Tapparassa. Niinpä maalitilanteita tulee liigapelejä paljon enemmän. Peli on yleisöystävällistä ja avointa kiekkoilua.
JJ: – Esimerkiksi Kanadassa 20-vuotisten MM-kisoja arvostetaan enemmän kuin miesten MM-kisoja, koska nuorissa on lähes kaikki maailman parhaat ikäluokan nuoret pelaajat paikalla. Peleissä on hurja määrä yksilötaitoa, vauhtia ja monesti näkee sellaisia temppuja, joita ei esimerkiksi liigassa näe.
Henrikin saldo kisoissa oli maali ja kaksi syöttöä. Maalisi meni liruna venäläismolarin längistä sisään, mitä siitä jäi mieleen?
HH: – Ajattelin sutaistessani kiekon vastustajan päähän, että pääsisinpä äkkiä vaihtoon. Mutta maali kuin maali, kaikki maistuvat. Roolini vaihteli kisojen aikana nelosketjusta ykkösvitjan kautta kakkosketjuun. Pelasin paljon alivoimaa. Olen ihan tyytyväinen omaan panokseeni, pystyin auttamaan joukkuetta.
Kanada-ottelu varmisti pääsyn finaaliin. Millainen peli oli kisojen suurinta ennakkosuosikkia vastaan?
HH: – Kanadalaiset ovat yksilöinä ihan huikeita, mutta me olimme joukkueena taktisesti viisaampia. 5–1-voitto oli huikea suoritus.
Finaalivastustajaksi tuli isäntämaa Ruotsi. Oliko se unelmafinaali?
HH: – Ehdottomasti. Jos olisi kysytty ennen kisoja, mikä on unelmafinaali, niin vastaukseni olisi ollut Ruotsi vastaan Suomi. Olemme niin monta kertaa junnumaajoukkueessa Ruotsille hävinneet, että jo siitäkin asetelmasta syntyi huima revanssihenki. Saati, että Malmön hallissa oli 13 000 katsojaa, joista vain kourallinen Suomi-faneja.
Millaiset muistot finaalipeli jätti mieleenne?
HH: – Jännitti totta kai, varsinkin lähdettäessä jatkoajalle jännitys nousi sietämättömäksi. Jäähyt kolmannessa erässä harmittivat, mutta niitä ei saanut päästää liikaa mieltä myllertämään. Luotto maalivahtiimme Juuse Sarokseen oli ihan sataprosenttista, ehkä se toi sellaisen tietyn varmuuden, että finaali päättyy hyvin.
JJ: – Yleensä olen pessimistinen, mutta nyt jatkoajalle lähdettäessä olin hemmetin luottavainen. Ruotsin maalivahti oli niin hermona, että tiesin meidän tekevän maalin, jos vain paikan puolikkaankin saamme.
Jatkoajalla Rasmus Ristolainen teki voitto-osuman. Millaiset fiilikset siitä seurasi?
HH: – Hanskat ja maila lensivät ilmaan. Sain oman mailani naamalleni, mutta pikkuvekki ei haitannut menoa yhtään. Fiilis oli ennen kokematon, ilman muuta ainutlaatuinen.
JJ: – Ei nyt ihan tippa linssiin tullut, mutta ei sellaista tunnetta kykene sanoin kuvaamaan. Menin 13-vuotiaana Ilvekseen huoltajaksi ja heti ekalla kaudella voitimme keväällä 1985 mestaruuden. Ajattelin, että näitähän tästä alkaa tulla jatkuvasti, mutta 30 vuotta piti seuraavaa kultamitalia odottaa.
Miten kiekkokausi kohdaltanne tästä jatkuu?
HH: – Parantelen muutaman viikon ajan MM-kisakolhujani ja Tapparaan pääsen mukaan ehkä helmikuulla. Hassumpaa ei olisi hakea ensimmäiset pelituntumat loukkaantumisen jälkeen vaikka Kisan Mestis-sakista. Toivottavasti vuoden 2014 huuma jatkuisi ja otamme Tapparan kanssa mestaruuden.
JJ: – Arki jatkuu Ilveksen kanssa ja meidän unelmamme on kohdata SM-liigan finaaleissa Tappara. Me olisimme siinä hommassa Suomen housuissa eli selkeä haastaja, joka lyö suursuosikin.
Henrik, millaiset ovat terkkusi lempääläisille kiekkojunnuille?
HH: – Harrastakaa ahkerasti ja urheilkaa monipuolisesti. Kiirettä siirtyä Lempäälästä pois ei kannata pitää. Itse siirryin C-junnuiässä enkä todellakaan koe jääneeni mistään paitsi suht’ myöhäisestä lähdöstäni Tapparaan. Kisassa voi kehittyä, saa paljon jää- ja peliaikaa eikä aikaa ja energiaa kulu liikaa treenimatkoihin.
