Työllisyystilanne on paranemaan päin

Työttömien määrä on noussut sekä Lempäälässä että Vesilahdessa yli yhden prosenttiyksikön viimevuotiseen tilanteeseen nähden.

Maaliskuun lopussa Lempäälässä oli työttömiä työnhakijoita 10,5 prosenttia väestöstä. Viime vuonna vastaava luku oli 9,2. Vesilahdessa taas työttömien osuus on noussut 8,0 prosentista 9,5 prosenttiin.

Vuoden alkuun nähden tilanne on kuitenkin parantunut. Tammikuussa 2014 Lempäälän työttömyysprosentti oli 10,9 ja Vesilahden 10,2.

Lempäälässä oli maaliskuun lopussa yhteensä 88 työpaikkaa avoinna. Vesilahdessa niitä oli 15.

Pirkanmaan TE-toimisto kertoo, että koko maakunnassa työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut ensimmäisellä neljänneksellä. Tästä huolimatta työttömien määrä on ollut korkeammalla tasolla kuin lähivuosina.

– Suunta on kuitenkin lupaava ja toivottava tilanteen ollessa tämänkaltainen.

Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla maaliskuun 2014 lopussa koko maata heikompi. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,8 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 12,0 prosenttia.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>