Sain mummultani rippilahjaksi virsikirjan. Siinä on valkoiset kannet ja punaiset reunat. Se on vaatimaton, pehmeäkantinen, mutta muistojeni laatikossa todella arvokas. Sen merkitys on siinä tiedossa, että näille lähteille mummu nuorta kehotti.
Ostin pari vuotta sitten sen virsikirjan, joka on senkin päällä, avattuna. Luen joka ilta yhden virren. Etenen järjestyksessä. Poikkeuksena ovat kuitenkin joulu- ja pääsiäisvirret. Ne luen kyseisten juhlien lähestyessä. Luen myös virsikirjan liiteosan, jossa on sopivaa aineistoa mietiskelyyn ja rukoukseen. Katson samalla virteen liittyvät tiedot. Pohjoismaissa ja Saksassa lauletaan monia samoja virsiä. Edellisellä lukukierroksella mieleeni tarttui norjalaisen kirkkoherran sanoittama ja Anna-Maija Raittilan suomentama kastevirsi 442:”Herran ristin kantajiksi”. Sävelmä on saksalainen. Virsien kautta yhteys on myös menneisiin aikoihin. Samoja virsiä ovat veisanneet jo useat sukupolvet.
Monessa virressä on lyhyessä muodossa kristinuskon keskeinen sanoma. Ystäväni kanssa välitimme ajatuksiamme kortissa tai tekstiviestissä virren avulla. Useimmat virret päättyvät kuoleman ja iankaikkisen elämän ajatuksiin. Kun ystäväni sairastui vakavasti, virren valinta tuli vaikeammaksi näiden loppujen takia. Erityisesti puolisoni kuoleman jälkeen tämä sama asia lohduttaa ja antaa voimaa elää. Jotkut virret herättävät ajatuksen: ”onko täällä tällainenkin” tai ”taidatkos sen selkeämmin sanoa”.
Meillä kullakin on elämän varrella ollut tapahtumia, joissa virsi on ollut oleellinen osa. Minun rippivirteni oli: ”Jo varhain Herra annoit meill ́ osan iäisen” ja vihkivirteni: ”Soi kunniaksi Luojan nyt, virsi kiitoksen,”. Olen kuullut monen sanovan, minkä virren he toivoisivat omissa hautajaisissaan veisattavan.
Tietyissä tilaisuuksissa virret ovat avainasemassa. Suvivirsi sai jäädä koulujen päättäjäisiin! Miten olisi joulurauhanjulistus ilman sotilassoittokuntaa ja ”Jumala ompi linnamme”-virttä yhdessä laulettuna. Muistotilaisuuksissa koen virret vapauttavina, ahdistus antaa sijaa muulle.
Adventtina on tärkeää päästä veisaamaan ”Hoosianna” ja jouluna ”Enkeli taivaan” ja veisaaminen on muulloinkin ihmeen hyvää tekevää. Vaikka niitä keskinkertainen laulajakin osaa, niin kyllä aamuaskareet keskeytyvät, kun hartaissa sävelissä Soile Isokosken esityksenä tulee virsi: ”Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja”.
Iltaisin luen virren, mutta arkiaskareissani huomaan hyräileväni jotain virsisävelmää. Jumalanpalveluksesta on hyvä lähteä, jos loppuvirren tai loppusoiton sävelmä soi vielä mielessä.
Mirjami Päivärinta, Vesilahti
