Näin meillä on aina tehty. Siinä vasta masentava lause.
Lauseessa tiivistyvät kyllästyminen, urautuminen ja tylsistyminen – halu olla oppimatta mitään uutta. Mitä sitä turhia, kun näinkin pärjätään. On aina pärjätty.
Niin, jos kaikki uusi ja tuntematon on lähtökohtaisesti vastenmielistä, voi kehitykselle kääntää saman tien selkänsä. Nyky-yhteiskunnassa se vain on vaikeaa. Ainakin, jos haluaa liikkua muuhunkin suuntaan kuin taaksepäin.
Sosiaalinen media tuntuu olevan monelle tällainen ongelma. Se näyttäytyy uutena ja pelottavana asiana. Siksi se halutaan huitaista piiloon.
Logiikka menee jotakuinkin niin, että jos jotain ei ymmärrä, sen täytyy olla pahasta. Mitä sitä turhia.
Monet kunnat toimivat Facebookissa. Vesilahden kunta liittyi mukaan vuoden alussa, ja homma näyttää toimivan hyvin. Kunta jakaa kuntalaisen kannalta olennaista tietoa: mitä nyt tapahtuu ja minne mennä. On tapahtumalinkkejä, kuvia ja runoja, historiatietoakin. Tykkääjiä sivulla on jo yli kymmenen prosenttia kunnan väkiluvusta.
Lempäälän kannattaa ottaa mallia. Menkää sinne Facebookiin. Ja vaikka Twitteriinkin. Sillä kun kunta tulee lähemmäs kuntalaista, avoimuus kasvaa, ja avoimuus taas lisää luotettavuutta. Ehkä yhä useampi asukas voi uskaltaa ottaa kuntaan yhteyttäkin. Lisäbonuksena kenties syntyy uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Yli kaksi miljoona Suomalaista käyttää Naamakirjaa. Suuri osa heistä selailee aikajanaansa päivittäin. Varmasti yhtä moni kaipaa myös tietoa, mitä lähialueella on meneillään. Miksi kunta sitten jättää tällaisen mahdollisuuden käyttämättä? Vaikea ymmärtää.
Entäs sitten Facebookin Lempääläläiset-ryhmä? Se on hyvä esimerkki, miksi kunnan kannattaisi olla läsnä sosiaalisessa mediassa.
Ryhmässä jaetaan ilmoituksia varastetuista pyöristä ja myytävästä puolukasta, kuvia törkeästä roskaamisesta, linkkejä adresseihin ja kertomuksia töppäilevistä autokuskeista. Ja keskustellaan tietenkin niistä mopoista ja mautoista, muun muassa. Jäseniä ryhmässä on miltei 2 000.
Ryhmällä ei ole tarkkoja sääntöjä eikä sen kummempaa moderointia. Keskustelu on täysin vapaata, mutta pysyy järjellisissä rajoissa. Ihmiset juttelevat kaikesta maan ja taivaan välillä. Enimmäkseen sisältö on positiivista.
Myös kunnan asiat ovat tapetilla tasaisin väliajoin. Monessa tilanteessa olisi hyvä, että kunta olisi virallisena tahona mukana keskustelussa. Ehkä asukkaatkin tuntisivat, että heitä kuunnellaan eikä päätöksiä vain tehdä ylhäisessä yksinäisyydessä.
Joku irvileuka voisi sanoa, että näin meillä ei ole koskaan tehty. Mutta olisiko syytä?
