Yksi lempikirjoistani on Leena Erkkilän Kukkutinmurusia. Kirjassa on satuja, jotka sopivat myös aikuisille. Eräs tarina kertoo pienistä keltamekkoenkeleistä, joiden tehtävänä on kerätä säkkiin asioita, kukkutinmurusia, joista voi kiittää ja riemuita. Säkit tyhjennettiin mörittävien ihmisten eteen, että hekin hymyilisivät. Pienin keltamekkoenkeli istui puun alla ja itki. Hän ei ollut löytänyt yhtään kukkutinmurusta. Tomerin enkeli sanoi: ”Sinä uskottelet, ettei kukkutinmurusia ole ja siksi et niitä näe. Puhalla tämä paha ajatus itsestäsi ulos, niin heti löydät ensimmäisen kukkutinmurusen.” Näin kävi. Toisten enkelien ystävällisyys täytti pikkuenkelin säkin.
Enkelin kosketus! Oletko saanut tuntea enkelin kosketuksen? Minua enkeli on koskettanut silloin, kun nyt jo aikuinen tyttäreni kietoi aamu-unisena pikkulapsen pyöreät kätensä kaulani ympärille. Ja silloin kun sain jakaa nuorille ehtoollista konfirmaatiossa. Enkelin kosketuksen sain kokea myös silloin, kun sain vastasyntyneen lapsenlapseni syliini ja aina uudelleen, kun hän nyt kahdeksanvuotiaan railakkuudella hyppää syliini. Ja aamulla töissä, kun kehitysvammainen asiakas toivotti minulle kädestä pitäen hyvää huomenta.
Mummuani enkeli kosketti niin, että hän näki enkelin. Mummu oli yöllä herännyt ihmeelliseen valoon, ja enkeli oli seissyt huoneen nurkassa. Enkeli oli sanonut, että hänen tyttärensä perhe, siis oma lapsuuden perheeni, on turvassa ja Mummuni rukoukset on kuultu. Ikkunasta katsoessaan Mummu näki kotini, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä hänen mökistään, oli kirkkaan valon ympäröimä. Mummu kertoi, että silloin ei ollut kuutamoyö. Enkelin kosketus voi olla pieni hipaisu, joka helposti jää huomaamatta, tai sitten ikimuistoinen kokemus, joka kulkee sukupolvesta toiseen.
Koskettakoon enkeli meistä jokaista!
Liisa Hoikkanen
