Tuplaviikonloppu toi täyden pistesaaliin

Lentopallossa miesten ylempi jatkosarja jatkui Lempäälän Kisan osalta kahdella kotiottelulla. Vastassa oli uusia tuttavuuksia alkusarjan pohjoislohkosta, kun Maaningan Mahti sekä Susiraja Volley yrittivät Kisan horjuttamista. Kumpikaan ei tässä yhtälössä onnistunut, vaan LeKi otti kaikki kuusi pistettä omaan pussiinsa ja nousi jatkosarjan kärkeen.

Lauantaina Mahti taipui 3-0 (25-20, 25-18, 25-19). Maaninka lähti otteluun kovalla syötöllä, joka aiheutti ajoittain pahojakin ongelmia Kisan vastaanotolle. Erät etenivät tasaisesti loppupuoliskoille saakka, jonka jälkee Kisan kokemus ja lyöntivoima nousivat esille. Etenkin keskitorjujat Sten Kruuda ja Ossi Vesanen tekivät tuhojaan. Vahvat loput riittivät puhtaaseen 3-0 voittoon, eikä Maaningalle annettu todellisia saumoja pisteiden varastamiseen.

Viime viikonvaihteessa Kisa pelasi myös tuplapelit – jaksaminen ja palautuminen olivat jälleen avainasemassa sunnuntain mittelössä Susiraja Volleyta vastaan. Lauantaina Kisa ei joutunut aivan äärirajoilleen, joten virtaa riitti myös toiseen otteluun, jossa joensuulaiset kaatuivat 3-1 (25-17, 25-22, 26-28, 25-17).

Susirajan vastaanotto oli loistavalla tasolla, mitä avitti LeKin ailahdellut syöttöpelaaminen. Torjuntapeli oli parantanut lauantaista Toni Laineen johdolla, se toi tärkeitä lisäpisteitä. Ottelua värittivät useat verkkovirheet. Kisa vei kaksi ensimmäistä erää ja johti kolmattakin jo 22-20, mutta sitkeä vastus kampesi jatkopalloilla ohi.

Kisa ei antanut sarjapisteiden vieriä vastustajalle ja jätti SurVon jo päätöserän alussa viiden pisteen takamatkalle. Loppu hoitui hieman horjuen, mutta tarpeeksi hyvin, jotta kaikki pisteet jäivät Lempäälään. Yleisö oli löytänyt jälleen hienosti tiensä liikuntahallin lehtereille, jota yleisömäärät 120 ja 175 paaluttivat. Jatkosarjan kotiotteluputkesta on jäljellä vielä yksi peli, kun ensi lauantaina Kyyjärven Kyky, sarjan ykkössuosikki, saapuu Hakkariin.

 

Toni Laine ja kumppanit ottivat kaksi voittoa viikonloppuna.
Toni Laine, Anssi Vesanen ja kumppanit ottivat kaksi voittoa viikonloppuna. Kuva: Marko Panu