Nyt on meillä Suomen luterilaisilla hiljainen viikko. Ortodokseilla tämä viikko on Suuri ja monien muiden kielialueiden kristityillä Pyhä. Ehkä pyhä on jotakin sellaista, joka vetää suomalaisen hiljaiseksi.
Ei jauhot suuhun -hiljaiseksi eikä kuoliaaksi vaietun hiljaiseksi vaan odottavan hiljaiseksi. Suuri ja pyhä hiljaisuus ei niinkään ole hiljaisuutta jostakin vaan hiljaisuutta johonkin.
Koska emme elä enää yhtenäiskulttuurin aikaa, saattaa olla, että elämänmeno ympärillämme ei tällä viikolla juuri poikkea tavanomaisesta. Meidän on vain hyväksyttävä se, että kaikki eivät pidä tärkeinä samoja asioita, kuin me. Vaikka toiveemme siitä, että melu ja hälinä saisivat nyt tehdä tilaa hiljaisuudelle, ei toteutuisikaan, oma elämämme voi kuitenkin olla hiljaisempaa – ainakin sisällämme voi olla hiljaista.
Niin hiljaista, että henkisen hälyn keskellä löytyy mahdollisuus kuulla, kuunnella. Hiljaisuus ei ole pelkkää äänten puuttumista. Hiljaisuudella on omat äänensä. Hiljaisuus on avaraa tilaa mielessäni. Hiljaisuus on sitä, että annan itselleni luvan olla kuuro sille, mitä tapahtuu tämän hetken ulkopuolella – saan mahdollisuuden keskittyä, olla kaikkien aistieni ja tunteideni voimalla läsnä ilman ajatustakaan kiireestä johonkin muualle.
Loppuviikosta hiljaisuus tiivistyy entisestään. Kirkossa pysähdytään kiirastorstaina muistoaterialle, jota Jeesus kehotti meitä viettämään. Hän on siellä läsnä leivässä ja viinissä. Messun päätteeksi opetuslasten ja Jeesuksenkin kynttilät sammutetaan. Kirkko riisutaan ja alttari puetaan pitkäperjantaita varten mustiin. Urut vaikenevat ja vain laulu kuljettaa yrttitarhan kautta Golgatalle. Hiljaisuus, jota ei halua rikkoa sanoilla – mielentila, jota ei edes pysty sanoittamaan. Hiljaisuus avaa korvat hiljaisuuden äänille ja kutsulle, ja silmät kärsimykselle, ilolle, rakkaudelle. Ehkä olemme tänä kiirastorstaina jakamassa samaa hiljaisuutta murtaessamme yhteistä leipää.
Ennen vanhaan sanottiin, että pitkäperjantaina päivä on aina pilvinen. Säätieteilijät voivat sanoa muuta. Ehkä se, jonka pitkäperjantai on pilvinen auringon paistaessakin, voi kokea, että pääsiäisenä aurinko tanssii – kuten myös on sanottu – vaikka tuo tanssi tapahtuisikin paksun pilviverhon takana.
Hiljaisuus on lepoa, vapautta omista ja toisten odotuksista. Hiljaisuus on rukous, jota hengitän. Hiljaisuus auttaa löytämään sen, mitä hälyn keskeltä turhaan yritin etsiä. Hiljaisuus on mahdollisuus ottaa vastaan jotakin enemmän kuin sanoilla on mahdollista saavuttaa.
Kaikki alkaa hiljaisuudesta: suudelma, sinfonia, uusi aamu, uusi elämä.
Heini ja Pekka Mäenpää
