Mikä riemullinen tunne se onkaan, kun näkee kevään ensimmäisen västäräkin, puut vihertyvät ja voikukat alkavat levitellä keltaisia mattojaan.
Minulle varma ja mieluisin merkki on se, kun siiliperhe ilmestyy pihapiiriin. Kuinka usein me muistamme Luojaamme näistä runsaista lahjoista kiittää.
Kevät ja kesä on monenlaisten valmistumisten ja perhejuhlien aikaa. Eletään herkkiä hetkiä, kun perheen nuori valmistautuu ripille pääsyyn tai pikku-koululainen tuo silmät loistaen ensimmäisen todistuksensa nähtäväksi.
Se on saavutusten tuomaa iloa. Ikäihmisten kohdalla useinkin nämä asiat koskettavat jo lastenlapsia ja heidän perheitään. Meissä ne nostavat tunteet esiin omasta eletystä ajasta, sen rakkaimmista ja rikkaimmista hetkistä.
Ne muistot ovat sydämemme kalleimpia, katoamattomia aarteita. Joudumme luopumaan monista tärkeiltäkin tuntuvista asioista, mutta emme muistoista.
Ikä ja sairaudet voivat toki muistoja himmentää, mutta eivät niiden tuomaa lämpöä, mikä sisäisenä ilona ja voimana kantaa.
Miten hellin käsin katselemme valokuvia vuosien takaa, lapsuus, nuoruus, yhteisen elämän alku. Tuossa ristiäiset, syntymäpäivät ja kohta jo saatamme lapsemme koulutielle.
Miten muistoissa katson hänen peräänsä, pientä repun peittämää selkää, miten hartaasti ristin käteni: rakas Jumala, siunaa ja varjele häntä.
Miten monta kertaa sama rukous on seurannut pientä kulkijaa elämän eri vaiheissa, myös lastenlastemme kohdalla.
Otan uuden kuvan : siinä ystävien kanssa vietämme onnellisia, iloisia hetkiä luonnon helmassa. Iän karttuessa saavat ystävyyssuhteet aivan erityisen merkityksen varsinkin yhteiseen nuoruuteen liittyvät.
Ne muistot, yhdessä eletyt ja myös tämän päivän ystävämme kuuluvat kalleimpiin aarteisiimme. Ollaan kiitollisia ystävistämme ja muistammehan, että myös hiljaisin ja vetäytyvinkin ihminen tarvitsee läheisyyttä.
Sinä, joka olet rohkeampi, ojenna hänelle kätesi ja anna hänelle lämpösi. Jumala on antanut meille rakkauden lahjan, jakakaamme sitä.
Anni Kaunisto
