Back in Black soi jyhkeästi, kun Vesilahden nuorisotila Nurkalla aussirockareiden hittibiisiä veivaavat 14-vuotiaat Kiia Myllymäki, Veera Ojanen ja Oili Vastamaa.
Myllymäki soittaa kokoonpanossa rumpuja, Ojanen kitaraa ja Vastamaa bassoa ja pianoa.
– Veera vetää rokkimimminä kovaa ja korkealta. Kiia hakkaa rumpuja ja Oili sooloilee, hänellä kun on ne pianistin sormet, kolmikko kuvailee toisiaan.
– Ja Krisse on paras, tytöt nauravat.
– Kehuimme sinua niin kuin oli puhe. Saadaanko nyt keksit? Kiia leukailee kahvipöydässä nuoriso-ohjaaja Kristian ”Krisse” Leppäselle.
Tytöt käyvät Nurkalla soittamassa kahdesta kolmeen kertaan viikossa, aina kun kouluviikolta ja muilta kiireiltään ehtivät. He ovatkin Leppäsen mukaan soittotilan ahkerimpia käyttäjiä.
Soittotila siirtyi nuorisotilan yhteyteen pari vuotta sitten koulukeskuksen entisistä kuntosalin tiloista. Lasioven takana olevasta askartelu- ja bänditilasta, ”akvaariosta”, kuten nuoret sitä kutsuvat, löytyy sähkökitara, basso, rummut, äänentoisto ja mikit, perussetti siis.
– Soittotila siirtyi tänne remontin tieltä, mutta myös meidän toiveestamme. Soittotilalle oli hankala mennä ja katsoa sen perään, kun meidän ohjaajien pitää kuitenkin olla Nurkalla, Leppänen toteaa.
Pieni ongelma nykyisissä tiloissa tyttöjen mukaan kuitenkin on; äänieristystä ei juuri ole, eikä tiloissa pysty rauhassa treenaamaan.
– Täytyy varoa toisten korvia, he huomauttavat.
Siksi Leppänen järjestää tytöille toisinaan soittohetken, jolloin he voivat soittaa ilman hälinää. Nurkka on muutamina lauantaina nuorten rokkareiden.
Äiti-hahmo potkii vauhtia
Kiia Myllymäki, Veera Ojanen ja Oili Vastamaa ovat nauhoittaneet kolme cover-kappaletta Nurkalla omaksi ilokseen. Ensimmäinen, Teräsbetonin Orjatar oli tyttöjen mukaan lähinnä kokeilu. Sittemmin purkkiin on laitettu Nightwishin While your lips are still red.
– Se on pianopainotteinen kappale ja oikeastaan Oilin heiniä, Kiia toteaa.
– Kolmantena kappaleena nauhoitimme Johnny Cashin Hurtin. Kokeilimme, miltä se kuulostaisi, Veera kertoo.
– Olemme miettineet kappaleiden uudelleennauhoittamista. Haluamme parantaa, tytöt miettivät.
– Liian pedantti ei saa olla, Kristian huomauttaa.
Tyttöjä mentoroiva Leppänen on itsekin musiikki-ihminen. 25 vuotta eri kokoonpanoissa soittanut Leppänen keikkailee nykyäänkin kolmen eri bändin kanssa. Keikoilla soivat cover-kappaleet ja oma tuotanto, lähes kaikki iskelmäpopista raskaaseen rockiin.
– Kun keikalta on vapaata, tulen kuuntelemaan tyttöjen soittoa.
– Kuuntelen ja pyrin neuvomaan heitä lähinnä teknisissä asioissa. Jos joku biisi takeltelee, neuvon sen soittamisessa, mutta muuten soittotyyli on tyttöjen oma, Leppänen toteaa.
– Krisse repii hermojamme. Hän tulee selittämään, miten jokin kohta pitää soittaa, ja me yritämme selittää asian omasta näkökulmastamme, tytöt vitsailevat.
– Krisse on äiti-hahmo, kolmikko nauraa.
Leppänen toteaa itsellään olleen aikoinaan hyvä musiikinopettaja, joka antoi vauhtia soittoharrastukselle.
– Kun tietää, että potentiaalia on, niin on hyvä potkia persuuksille.
– Tytöt ovat kehittyneet vuodessa soittajina todella paljon. Pian he voivat tulla meille lämppäämään tai toisin päin, Leppänen naurahtaa.
Vielä tyttökolmikko ei ole kiirehtinyt live-esiintymisiä, vaikka paljon he koulujuhlissa lavalla ovatkin olleet. Nimeäkään kokoonpanolla ei vielä ole. Leppäsen leikkimielinen nimitys porukasta on Ryhmä Rämä.
– Emme ole vieneet sille tasolle, kun olemme vaan tykänneet soittaa yhdessä.
– Alkuaikoina meillä pienenä ajatuksena oli, että uusi Spice Girls tässä perustetaan, Veera nauraa.
– Kaikilla on semisti haaveena oman musiikin tekeminen. Ehkä jonain päivänä, Kiia toteaa.
