Muskettisoturien uudet seikkailut alkaa iloisissa häätunnelmissa. Nuori D’artagnan (Jarno Huuhtanen) ja tomera neiti Constance Bonacieux (Sanni Lehto) ovat juuri astumassa avioliiton alhoon, kun mustiin pukeutunut joukko sieppaa Constancen.
Athos, Porthos ja Aramis, kolme muskettisoturia, ovat viettäneet jonkin aikaa huoletonta elämää vapaaherroina. Yksi on löytänyt kutsumuksensa hiljaisesta luostarista, toinen on ajautunut rahattoman tappelupukarin maineeseen ja kolmas makaa mielisairaalassa.
D’artagnan kerää joukkion yhteen monenlaisten kommellusten kautta. Tästä alkaa muskettisotureiden uusi tehtävä, jonka tavoitteena on pelastaa Constance ja kukistaa juonitteleva kardinaali Richelieu.
Näytelmä repii huumoria irti sukupuolirooleista. Kaartilaiset pilkkaavat munkin helmoja, kirkon mies pukeutuu vaaleanpunaiseen tutuun ja eräs muskettisotureista joutuu esittämään naista tanssiaisissa. Toisaalta Constance pistää tiukasti vastaan vangitsijoilleen, eikä alistu pelastettavan neidon rooliin. Majatalon naiset vikittelevät estottomasti
Kardinaali Richelieu ja kuningas Louis muodostavat näytelmän hauskimman parivaljakon. Kuningas on kirjaimellisesti kardinaalin hyppysissä kuin koira talutushihnassa. Hupsu kuningas käyttää aikansa mieluiten nukkumiseen ja tuulihattujen popsimiseen, joten Richelieu pääsee juonittelemaan rauhassa.
Muskettisoturien tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun Pariisiin, mutta käsikirjoitukseen on onnistuttu ujuttamaan myös suomalaista päivän politiikkaa. Yleisön hymähtely on taattu, kun lavalla kiistellään verotuksesta ja sote-uudistuksesta.
Aidontuntuiset kamppailukohtaukset tuovat jännitystä näytelmään. Ohjaaja Jari Lehto harrastaa miekkailua, mikä näkyy nättelijöiden taidokkaissa liikkeissä. Hahmot joutuvat välillä varsin kinkkisiin tilanteisiin, joten esitys ei välttämättä sovi perheen pienimmille. Lavalla nähdään miekkojen lisäksi esimerkiksi piikkiovi ja jättikokoinen kirves.
Petri Willman on säveltänyt jatko-osan kappaleet. Esityksen aikana nähdään päättäväisiä sooloja ja herkkiä duettoja sekä mahtipontisia ryhmäkohtauksia. Sanni Lehdon koreografia antaa oman säväyksensä musiikille. Äänentoisto ei valitettavasti toiminut ihanteellisesti ainakaan ensi-illassa, joten osasta laulujen sanoista ei saanut selvää. Se on harmillista, sillä laulukohatuksissa valotetaan hahmojen luonteita ja tarkoitusperiä.
Näytelmässä käytetään Heidi Roinisen suunnittelemia lavasteita oivaltavasti hyödyksi. Silmä lepää hienoissa yksityiskohdissa, kuten palatsin värikkäissä lasi-ikkunoissa. Katsoja pysyy lavasteiden ansiosta hyvin mukana siinä, missä päin valtakuntaa muskettisoturit seikkailevat.
Puvustuksen ovat suunnitelleet Eila Kosonen ja Arja Liikanen (Gastonin roolissa). Moni rooliasuista on tehty käsityönä, ja osa vaatteista on haalittu kirpputoreilta, puvustajien kaapeista ja Tampereen työväen teatterista. Puvustuksen yhtenäisen kokonaisuuden lavastuksen kanssa.
Muskettisoturien uusissa seikkailuissa pysyy mukana, vaikkei olisi nähnyt ensimmäistä osaa. Huumori ja jännitys yhdistettynä sujuvaan juoneen takaavat miellyttävän teatterielämyksen. Näytelmän loppuhuipennus petaa mahdollisuuden kolmannelle jatko-osalle.
