Kesäteatterissa sukelletaan sukulaisuuden sävyihin
Merunlahdella vietetään heinäkuussa juhannusta parhaassa tapauksessa kahdesti päivässä. Eija Vilppaan käsikirjoittama näytelmä Yötön yö sopii paikan maisemiin kuin nenä päähän. Ehtaa tunnelmaa luovat muun muassa hyttyset, joiden karkottamiseen on ystävällisesti lipunmyyntikioskille aseteltu useampi pullo Offia.
Eija Vilpas, Tiia Louste ja Valdemar Virtanen tarjoilevat kesäteatterikansalle mitä kansa on tullut hakemaan. Naurua ja hyvää tuulta riittää, vaikka pohjavire on aika-ajoin vakavakin.
Kaksi siskoa, Sinikka (Eija Vilpas) ja Seija (Tiia Louste), ovat kuin yö ja päivä. He saapuvat perheen kesämökille ensimmäistä kertaa yhdessä sitten äitinsä kuoleman. Koulutettu, tarkka ja jämpti Sinikka on laatinut tarkan ohjelman juhannuksen vietolle, mutta tunteella ja tuulella toimiva omakustannerunoilija Seija ei taivu siskonsa saneluun.
Näytelmässä käsitellään siskosten keskinäisten välien lisäksi heidän suhdettaan vanhempiinsa. Paljon ei aikoinaan juteltu ja nyt sanottavat sanotaan hautausmaalla.
– Ei se niin paha oo, jos lapsena on ollut kauheeta, mut aikuisena ei oo, tuumaa Seija kuitenkin.
Mukana kaksikkoa tasapainottamassa on Valdemar Virtasen esittämä Sinikan poika Sampo. Ongelmaton ei ole hänenkään suhteensa vanhempiinsa. Kitkaa aiheuttaa muun muassa pojan valinta siviilipalveluksen ja armeijan välillä.
Kontulan osapäiväpuumaksikin kutsuttu Seija ehtii esityksen aikana käydä suunnilleen kaikki ihmiselon kirjoon liittyvät tunteet läpi. Nuoren poikaystävänsä kanssa tekstaileva Seija odottaa Anssiaan mökillä helmat korvissa. Hän saa siskonsa korvien lisäksi myös yleisön korvat punehtumaan lukemalla valikoituja otteita vastajulkaistusta runokirjastaan.
Sinikalla on omat huolensa lievästi masentuneen ja kaihileikkauksen läpikäyneen miehensä kanssa. Rakkautta riittää, mutta riittääkö se? Opettajan työkään ei enää ole niin kuin ennen. Päättäväisesti Sinikka ilmoittaa sisarelleen, että mökki lähtee myyntiin ja sillä sipuli. Keskustelussa ei sanoja säästellä.
Vaikka näytelmä on kokonaisuudessaan hauska, ovat hauskimpia pienet eleet ja ilmeet, joita lavalla nähdään. Näyttelijöiden taitavuus tulee selville viimeistään niissä yksityiskohdissa. Mainio oivallus on osallistaa yleisöä näytelmään. Luonneroolista ruusupensaana tai marjapuskana riittää kotona kerrottavaa.
Sisarukset ovat karrikoituja, mutta jokaisen tuttavapiiriin tai sukuun kuuluu yksi Seija tai Sinikka. Perintöriidat ovat myös useimmille valitettavan tuttuja.
Onnellisuuden mysteeriä pohtiessa havahtuu itsekin ajattelemaan, että pitäisikö meissä kaikissa olla vähän enemmän Seijaa.
