Tytöt toimivat hyvin onnettomuustilanteessa

Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen antaa plaketin Saana Junttilalle (vas.) ja Hilma Vesamäelle. Kuva: Veijo Kajan / Pirkanmaan pelastuslaitos

Pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen antaa plaketin Saana Junttilalle (vas.) ja Hilma Vesamäelle. Kuva: Veijo Kajan / Pirkanmaan pelastuslaitos

Pirkanmaan pelastuslaitos huomioi perjantaina 9. joulukuuta Tampereen keskuspaloasemalla järjestetyssä tilaisuudessa vuoden varrella onnettomuustilanteissa hyvin toimineita kansalaisia.  Tänä vuonna huomionosoituksen sai 14 pirkanmaalaista. Tapauksia on ollut seitsemän, jotka tapahtuivat Kangasalla, Tampereella, Nokialla ja Lempäälässä

Lempäälässä oli 16. huhtikuuta mieshenkilö kaatunut polkupyörällä ja suistunut ojaan, jonka pohjalla oli vettä. Paikalle saapuivat 13-vuotiaat tytöt Saana Junttila ja Hilma Vesamäki. Neuvokkaasti toimineet tytöt käänsivät miehen kasvot pois vedestä ja pysäyttivät autolla ohi ajavia aikuisia apuun ja pyysivät heitä soittamaan hätäkeskukseen. Oja oli sen verran autotien alapuolella, ettei autoilijoiden olisi ollut mahdollista havaita miestä.

Pirkanmaan pelastuslaitos haluaa huomioimisellaan tuoda esille kansalaisten omatoimisen toiminnan tärkeyden erilaisissa onnettomuuksissa. Kun pelastuslaitos saa hälytyksen, se pelastaa hätään joutuneita ja estää lisäonnettomuuksien syntymisen. Onnettomuuksien suuruuteen ja mahdollisten uhrien määrään vaikuttaa hyvin paljon tehdyt ensitoimet. Näihin ensitoimiin pystyvät vaikuttamaan vain paikalla olevat. Siksi onkin tärkeätä, että toiminta onnettomuuden alussa olisi tehokasta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?