Ihmiselämässä puhutaan usein erilaisista suorituspaineista. Tämä tarkoittaa sitä, että on osattava mitä erilaisempia asioita. On pädettävä ja tehtävä vaikutus muihin ihmisiin. Usein ihminen asettaa itse itselleen näitä vaatimuksia, joskus taas toiset ihmiset. Tällöin seurauksena voi olla äärimmäistapauksessa ns. oravanpyörä, jonka seurauksena hän turhautuu, stressaantuu tai jopa sairastuu. Ajatus suorittamisesta on tosin hyvinkin inhimillinen. Se kuuluu tavallaan ihmisluontoon ja tiettyyn rajaan asti se onkin elämässä välttämätöntä yhteiskunnan ylläpitämiseksi.
Ihmisellä on taipumusta usein liittää myös uskonelämään suorituspaineita. Hän haluaa tällöin usein päteä Jumalan ja lähimmäisten edessä. Hän tavoittelee ansioita Jumalan edessä kokien usein olevansa parempi uskovainen kuin toiset. Tämä johtaa helposti oman ja muiden elämän tarkkailuun. Jossain vaiheessa tällainen ihminen kuitenkin huomaa, että tässä elämässä ihminen ei voi välttyä synniltä. Jo perisynnistä alkaen synti kuuluu ihmiselämään. Niin ollen ihmisen on jättäydyttävä tässäkin asiassa Jumalan armon varaan. Kristityn elämä on jokapäiväistä taistelua syntiä vastaan. Kristitty onkin armon kerjäläinen kuten Luther asian osuvasti esittää.
Mitä ovat uskovan ihmisen elämässä ilmenevät hyvät teot, jotka ovat uskon ulkoinen tunnusmerkki? Ne eivät siis ole ihmisen ansioita Jumalan edessä? Niiden perusteella ihminen ei voi vaatia mitään Jumalalta. Ne ovat Pyhän Hengen aikaansaannoksia ihmisessä, ns. hengen hedelmiä, jotka juontuvat uskosta. Tätä tärkeää asiaa Jeesus kuvaa Matteuksen evankeliumin 25. luvussa, jossa Jeesuksen oikealle puolelle pääsivät ne, jotka olivat esimerkiksi vaatettaneet ja ruokkineet hätää kärsiviä lähimmäisiä. Vasemmalle puolelle joutuivat ne, jotka olivat laiminlyöneet lähimmäisen auttamisen. Mielenkiintoista on, etteivät oikealle puolelle päässeet edes tienneet tehneensä mitään hyvää. Tässä painotetaan ilman laskelmointia tapahtuvaa, spontaania hyvän tekemistä.
Siten yhdeksi keskeisimmistä uskonnon käsitteeksi nousee armo. Kaikki hyvä, ennen kaikkea pelastuminen on Jumalan käsissä, ilman omia ansioitamme. Tätä asiaa Jeesus valottaa vertauksessa viinitarhan työmiehistä. Heidät kutsuttiin työhön eri vuorokauden aikoina, ensimmäiset aamulla kello 6, viimeiset kello 17, tunti ennen työpäivän päättymistä. Työnantaja maksoi jokaiselle sopimansa päiväpalkan, yhden denaarin, joka oli riippumaton työtunneista. Tämä kuvasi armopalkkaa, joka oli sama kaikille, koska sen arvokkaampaa asiaa ei voi olla olemassa. Eri aikana tapahtuneet työkutsut tarkoittavat myös uskoon tulon hetkeä. Jumala ei laske eriarvoiseksi sitä, onko ihminen ollut uskossa esimerkiksi viisi tai viisikymmentä vuotta. Kaikki on armoa.
Kaj-Erik Tulkki
Vesilahti
