Nykyinen koulumaailma, ainakin Suomessa, opettaa oppilaat tervehtimään, keskustelemaan ja myös kiittämään, ja silloinkin kussakin tapauksessa myös katsomaan toista osapuolta silmiin.
Äidinkielenopettajat opastavat myös sillä tavalla, ettei saa sanoa kiitos paljon vaan kiitoksia paljon. Ei saa sanoa kiitos viimeisestä vaan kiitos viimekertaisesta.
Nyt pitää myös ajatella yleisiä kiitoksia eri henkilöille. Ensimmäisenä tulee mieleen Lempäälän seurakunnan kirkkoherra Erik Edner (s. 12.7.1718), joka ehdotti Tukholman valtiopäivillä 1771–1772 kaupungin perustamista Tammerkosken rannalle. Tampere perustettiinkin vuonna 1779. Kiitos siitä kuuluu tälle kuuluisalle Lempäälän papille.
Koska olen aina ihaillut Erik Edneriä, kuten muuten taidemaalari–kirjailija Kaarlo Atraakin, päätin ehdottaa uudelle koulukompleksille nimeksi Erik Edner -lukio. Se ei kuitenkaan sellaisenaan päässyt listalle. Myöhemmin rehtori Hytönen ilmoitti, että koulun suuren aulan nimeksi tulee Erik Edner -aula. Koko koulun kampus sai nimekseen Virta.
Toinen kiitoksenarvoinen kuntamme asukas oli FM Eeva Anero, joka puolisonsa Gean kanssa rakensi tontilleen pienen kappelin. Maisteri Anero keräsi ja julkaisi valtavan määrän lempääläistä paikallishistoriaa, varsinkin Kuljun kylältä, haastattelemalla kymmeniä asukkaita.
Näitä kiiteltäviä löytyisi paljonkin. Jätettäköön vain näihin kahteen.
Kauneimpia kiitollisuuden esimerkkejä on varmasti Eino Leinon upea Oi kiitos sä Luojani armollinen.
Lukekaa se ajatuksella, ja suurella kunnioituksella.
Oi, kiitos sa Luojani armollinen
joka hetkestä, jonka ma elin,
kun annoit sa ruumihin tervehen
ja syömen mi sykähteli,
kun annoit sä tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks
ja hengen herkän ja avoimen
jota tuutia tuulosen.
Teksti: Jaakko Nurmesniemi
