Vesilahden Visa pitää naislentiksen lippua korkealla

Lentopalloliiton sarjoissa Lempäälän ja Vesilahden akselilla pelaa naisten puolella tällä kaudella yksi joukkue eli Vesilahden Visa. Vielä viime sesongilla Visan kilpakumppanina kakkosarjassa pelannut Lempäälän Kisa vetäytyi kuntosarjan puolelle pelaajapulan takia.
Visan joukkue koostuu 11 pelaajattaresta, joista osa on ollut mukana jo useiden vuosien ajan, kuten esimerkiksi Iida Hautamäki, Tiina Paloniemi ja Paula Kallonen. Iso osa pelaajista on vielä juniori-ikäluokkiin mahtuvia nuoria naisia. Visan joukkuetta valmentaa Aleksei Kyrölä, taustalta löytyvät myös Ari Paloniemi ja Ari Wilen.
– Meillä on hyvä ikähaarukka 17 – 26-vuotiaita pelaajia. Kaksi uutta pelaajaa tuli täksi kaudeksi, muu tiimi on vanhoja tuttuja Visattaria, esittelee Aleksei Kyrölä joukkueensa rakennetta.
Kakkossarja pelataan tällä kaudella idealla, että kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsee keväällä nousukarsintoihin kohti ykkössarjaa. Visan kanssa samasa lohkossa pelaa kahdeksan muuta joukkuetta.
– Sarja on mielenkiintoinen, suurin osa vastustajista on ennestään outoja joukkueita meille. Tavoitteemme on edetä mahdollisimman pitkälle eli runkosarjan päämäärä on selvitä kahden parhaan sakkiin, alleviivaa Kyrölä Visan kovan tavoitteen.
Kausi on Visattarilla alkanut mainiosti, kahdella voitolla. Euran Raiku kaatui kotisalissa erin 3 – 2 ja Kosken Kaiku vieraissa suvereenilla esityksellä erin 3 – 0. Sunnuntaina 22. lokakuuta Vesilahden yläasteen saliin saapuu Visan vastustajaksi VaLePa Sastamalasta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?