
Kehitysjohtaja Ismo Korhosella on vastuullaan kaksi toimialaa. Niin myös osoitetta; käyntiosoite Narvassa, postiosoite Kirkonkylässä.
Nopea, katkoton nettiyhteys käy aina vain tärkeämmäksi niin kodeissa kuin yrityksissä.
– Etenkin kansainvälistä kauppaa tekevät yritykset tarvitsevat hyvin toimivat verkkoyhteydet. Yritysten välillä siirretään isoja tiedostoja eikä silloin ole varaa katkoihin, sanoo Vesilahden kunnan kehitysjohtaja Ismo Korhonen.
Vesilahden kunnassa on parhaillaan menossa koko kunnan aluetta koskeva valokuituhanke.
– Teimme yhteistyössä Akaan, Urjalan ja Juupajoen kanssa selvityksen, joka valmistui keväällä. Lähtökohtana oli kartoittaa hyvinkin tarkasti, miten laajakaista saataisiin Vesilahdessa joka taloon ja mökkiin.
Selvityksessä ei otettu kantaa jo olemassa oleviin valokuituverkkoihin. Kirkonkylällä ja Koskenkylällä on jonkin verran valokuituliittymiä.
– Hanke etenee nyt niin, että seuraavaksi kartoitetaan yhteistyö kylien kanssa. Marraskuun puolivälissä kokoonnutaan Rämsöössä. Paikalle saapuu suunnittelija ja käydään läpi eri vaihtoehtoja.
Korhonen arvioi, että kuituverkkoasia tulee kunnanhallituksen ja -valtuuston puitavaksi vuoden vaihteen jälkeen.
Vesilahden kunnan alueen kaikkien talouksien liittäminen kuituverkkoon kustantaisi niin paljon, ettei siihen näillä näkymin ole mahdollisuutta.
Verkko on alueittain mahdollista toteuttaa, jos vähintään puolet talouksista ottaa kuituliittymän.
Viime vuoden elokuussa Vesilahdessa kehitysjohtajana aloittanut Ismo Korhonen on kahden toimen hoitaja. Hän vastaa sekä teknisestä toimesta että elinkeinotoimesta suhteella 60/40.
– Tekniseen toimeen meni ensimmäisenä vuonna paljon enemmän aikaa kuin alunperin oletin, Korhonen kertoo.
Maanrakentaminen, vesi- ja viemärilinjaston korjaukset, investoinnit sekä kilpailutukset ovat olleet työllistäviä.
Korhonen on myös kilpailuttanut pienhankinnat niin, että kunnalla on lvi-, sähkö- ja sähkösuunnitelupuolella toimijat, joilta voidaan suoraan tehdä tilauksia.
Lisäksi hän on tehnyt toimista prosessikuvaukset.
– Siinä on kuvattuna looginen järjestys, josta jokainen näkee, missä vaiheessa työ siirtyy kenellekin. Jos tulee esimerkiksi uusia tekijöitä, heidän on helppo päästä kiinni tehtävään.
Ismo Korhonen kertoo kesälomien jälkeen teknisen puolen työrupeaman helpottaneen, kun kuntaan saatiin uusi rakennusmestari.
– Hän on ottanut vastuuta käytännön tekemisestä ja minä olen päässyt nyt keskittymään enemmän elinkeinopuoleen.
Elinkeinotoimi on Korhoselle ennestään tuttu toimialue. Sitä hän on tehnyt 15 vuotta.
Vesilahtelaiseen yhteisöön on Ismo Korhosen mukaan ollut helppo päästä sisään.
– Täällä otetaan tulijat hyvin vastaan. Vesilahden Yrittäjien kanssa on ollut mukava lähteä tekemään yhdessä töitä, ja olen mukana heidän kokouksissaan.
Uusi elinvoimatoimikunta puolestaan suunnittelee kunnan markkinointiviestintää; minkälainen on kuntakuva, miten sitä viedään eteenpäin, mitä nostetaan esille ja kuinka.
Paikallisen elinkeinoelämän toimenpiteistä puhuttaessa Ismo Korhonen nostaa esiin yrittäjien välisen yhteistyön.
– Yhteistyö on tärkeää ja sitä varmasti voidaan kehittää. Esimerkkinä hankitaan sellaiset palvelut paikallisilta yrityksiltä, mitä ei itse tehdä. Tärkeää on kartoittaa myös toimialojen sisäinen yhteistyö.
Varsinkin matkailupuolella yhteistyön merkitys korostuu.
– Matkailuyrittäjien kannattaa lyödä hynttyyt yhteen niin, että he voivat paketoida turisteille ja turistiryhmille helposti ostettavia kokonaisuuksia.
Laukon kartano on Vesilahden matkailumagneetti, joka tukee myös muuta yrittäjyyttä.
– Turistien viipymä Vesilahdessa on aika pieni ja siihen pitäisi saada lisää pituutta. Viipymä on suoraan verrannolinen rahamäärään, mitä kuntaan jää.
Ulkomaisten turistien houkutteluun on jo valmiina olemassa kaikki edellytykset.
– Luonto ja hiljaisuus ovat yksi meidän vahvuuksistamme. Isosta kaupungista tulevalle on ihmeellistä, kun ei kuulu mitään eikä näy ketään. Kokemuksen täytyy tietenkin olla myös turvalllinen.
– Omia vahvuuksia pitää nostaa ulkomailla esiin. Meillä on täällä sellaista, mitä muualta ei välttämättä löydy, Korhonen sanoo.
Viimeisimmät kommentit