Lempäälän kunta on joutunut viime aikoina käsittelemään päivähoito- ja peruskoulutilojen kosteusvaurio-ongelmia, kun kuluneen vuoden aikana on tullut ilmi useampi kosteusongelma. Viimeisimmät ongelmatapaukset ovat Aurinkolinnan ja Saturannan päiväkodit, joissa suoritetuissa sisäilmatutkimuksissa kiinteistöissä on havaittu muun muassa kohonneita kosteuspitoisuuksia (LVS 12.9.).
Myös Mansikkamäen päiväkodissa on tehty sisäilmatutkimuksia keväällä 2018. Lempäälän kunnan yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaan mukaan siellä tutkimustulosten perusteella merkittävimpänä sisäilman laatuun vaikuttavana haittatekijänä voidaan pitää alkuperäisten rakennusosien ulkoseinärakenteiden alaosissa olevia valesokkelirakenteiden kosteusvaurioita. Levonmaa kertoo, että Mansikkamäen päiväkodin korjaussuunnitelma on valmistunut, ja viime kesänä on jo korjattu yhden osaston ja keittiön ulkoseinärakenteet. Korjaukset jatkuvat lokakuussa.
Myös Hakkarin koululla on viime vuonna tehty tutkimuksia, ja korjaussuunnitelma tämän vuoden keväällä. Koululla on tehty kesän ja syksyn aikana rakenneteknisten puutteiden korjauksia ja rakenteiden tiivistyksiä, joita jatketaan vielä ensi vuoden puolelle asti.
Vaikka kosteusvaurioremontteja on Lempäälässä useampia, tässä asiassa ei olla yksin. Suomi on täynnä yhteiskunnan omistamia rakennuksia, joissa on huono sisäilma ja kosteusvaurioita ylä- tai alapohjassa. Joka puolella esitetään samoja kysymyksiä syistä; pettääkö valvonta, kun kaikki työmaat pilkotaan lukuisiksi aliurakoiksi? Juostaanko rakentamisessa vain halvimman vaihtoehdon perässä laadun kustannuksella? Mihin taloista hävisivät kunnon räystäät? Miksi kaikki pihat peitetään asfaltilla, jolloin maakosteus ei pääse ylös muualta kuin rakennusten vierestä? Käytetäänkö sisätiloissa vääriä pintamateriaaleja, kuten lattioissa muovimattoja?
Mitä yhteistä julkisen sektorin rakentamisessa ja korjaamisessa yleisesti on, että erilaisten kosteus- ja homeongelmien kanssa toistuvasti painitaan?
Vaikutusta varmasti on sillä, että julkisen sektorin rakennuskanta on suurelta osin melko vanhaa, 1950- ja 1960-luvuilta. Rakennukset on rakennettu sen ajan tietämyksen mukaan aikansa materiaaleista. Tiia Levonmaa arvioi, että peruskorjauksiin ei useinkaan löydy riittävän ajoissa määrärahoja ja kiinteistönhoidossa ja rakennusten huollossa on myös puutteita. Ongelmia on saattanut syntyä myös kiireestä, eivätkä esimerkiksi rakenteet ole ehtineet kuivua riittävästi ennen seuraavaa työvaihetta.
Rakentaminen on lisäksi paljon kehittynyt ja sisäilma-asioista tiedetään tänä päivänä paljon enemmän kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten.
Tiia Levonmaa muistuttaa, että julkiset urakat on kaikki kilpailutettava.
– Nykysuuntaus on, että rakennusliikkeillä on omia työntekijöitä vain muutamia ja pääosa töistä teetetään aliurakoina, joissa varmasti hinta ratkaisee. Tämän vuoksi julkisen puolen rakennuttamisen ammattilaisilla on oltava hyvä osaaminen kilpailutuksessa. Kilpailutusasiakirjoissa on tärkeää asettaa urakoitsijan valinnalle vaatimukset ja määritellä työn laatuvaatimukset riittävän korkeiksi ja valvoa, että urakoitsijan työ täyttää asiakirjoihin kirjatut laatukriteerit, Levonmaa sanoo.
Rakennusalan kannalta järkevintä olisi, jos alan toimijat pystyisivät itse kitkemään pahimpia puutteita. Jos itsesäätely ei onnistu, rakentamista sääteleviä normeja on pakko kiristää. Myös valvonta kaipaa tehoa.
Olipa syy rakennusalan ongelmiin sitten mikä tahansa, tärkeintä on, että kosteusongelmista kärsineiden kiinteistöjen käyttäjistä pidetään hyvää huolta. Huono sisäilma on vaarallinen asia, koska se voi pahimmillaan aiheuttaa elinikäisiä sairauksia.
Kenties rakentamista sääteleviä normeja on kunnissa kiristettävä ja valvontaa terästettävä. Huonojen ratkaisujen ehkäiseminen on joka tapauksessa aina halvempaa kuin jo tapahtuneen vahingon korjaaminen.
