Vesilahden nuorisotila Nurkalla on konsertti lauantaina 9. helmikuuta, jossa kuullaan myös Trio Elegiaa.

Musiikkia ja ystäviä – Agnes Pihlava, Kristian Leppänen ja Jake Yrölä konsertoivat Vesilahdessa

– Meillä on sielujen samankaltaisuutta, Agnes Pihlava sanoo Kristian Leppäsestä. Kaksikko esiintyy Jake Yrölän kanssa 9. helmikuuta Vesilahdessa. Kuva: Katariina Rannaste

– Fanitin Ankkua, kun hän oli Idolsissa, Kristian Leppänen sanoo.

– Voi ei, nyt menin ihan pieneksi, Ankku eli Agnes Pihlava sanoo ja purskahtaa nauruun.

Ihailu ei jää yksipuoliseksi, sillä Agnes kehuu ystävänsä taituruutta esimerkiksi musiikin säveltämisessä.

Agnes ja Kristian ovat ystäviä, jotka musiikki on tuonut yhteen.

 

Agnes nähtiin vuonna 2005 laulajakykyjä hakevassa Idols-tv-ohjelmassa, ja hän on sittemmin julkaissut kaksi albumia ja konsertoinut ahkerasti. Viime vuonna Agnes muutti Akaaseen ja tiedusteli Facebookissa, olisiko paikkakunnalla muusikoita, jotka haluaisivat joskus tavata vapaan musisoinnin merkeissä. Nuoriso-ohjaajana Vesilahdessa toimiva Leppänen otti yhteyttä heti.

Agnes tapasi Leppäsen, Jake Yrölän, Juha Yrölän ja Markus Mantereen viime vuoden maaliskuussa treenien merkeissä, ja yhteisiä keikkoja on tullut pikkuhiljaa.

– Meidän piti vain jammailla, mutta Kristian on sellainen kettu, että yhtäkkiä olimmekin keikoilla, Agnes sanoo.

– Tykkään järjestää tapahtumia, ja tiedän, että Ankku lähtee mukaan, Leppänen sanoo.

– Teen tosi paljon hyväntekeväisyyskeikkoja, ja ne ovatkin sydäntäni lähellä. Olen esiintynyt vanhainkodeissa, ja on ihanaa, että tulevalla keikalla Vesilahdessa nuoretkin ovat mukana, Agnes sanoo.

Vuoden aikana kaksikon välille on muodostunut hyvä ystävyys.

– Meillä oli heti ihmeellinen yhteys. Kristianille on helppo avautua. Jos on huono fiilis, hän osaa sanoa oikeat sanat, Agnes sanoo.

 

Agnes, Kristian Leppänen ja Jake Yrölä esiintyvät ystävänpäivähengessä lauantaina 9. helmikuuta Vesilahden vanhainkodin hoivaosastolla ja nuorisotila Nurkalla yhdessä vesilahtelaisen Trio Elegian kanssa. Puhallinmu-siikkiyhtye Trio Elegiassa soittavat vesilahtelaisnuoret Veera Ojanen, Oili Vastamaa ja Riikka Luukkaala.

Kaikille avoin konsertti nuorisotilalla Koulutie 2:ssa alkaa kello 14.30 Trio Elegian osuudella.

– Konsertissa meiltä kuullaan muun muassa Bon Jovia, Whitesnakea ja Laura Pergolizzia. Vähän tuttua, vähän uutta, Agnes kertoo.

– Soitamme vanhoja covereita, vielä meillä ei ole mitään omia kappaleita, vaikka Krisse on hyvä säveltäjä, hän sanoo.

– Lieviä ylistyssanoja, toteaa Kristian Leppänen nauraen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?